Kaikki toimituksen artikkelit

Toimitukselta: Ajankohtaista | Kirjailija | Teema | Teos | Täky

10.2.2025
Tampereen yliopiston kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teema ry:n jakama Tiiliskivi-palkinto on jaettu. Palkinto myönnettiin tänä vuonna esikoiskirjailija Dante Lehtisen (s. 1988) teokselle Rakkaus ei kuole, vaikka annoin sille kourallisen unilääkkeitä (Otava 2024). Palkintoraati valitsi teoksen voittajaksi, sillä se on ajankohtaisuudessaan rohkea ja keskustelua herättävä. Raati perusteli...
6.2.2025
Runeberg-palkinto on myönnetty 5. helmikuuta Pirkko Saisiolle (s. 1949) romaanista Suliko (Siltala 2024). Palkintoraadin mukaan "Suliko on raaka ja runollinen kuvaus yhdestä maailmanhistoriamme tunnetuimmasta hirmuvaltiaasta. Historiallisesta kontekstistaan huolimatta se kertoo myös meistä ja ajasta, jossa elämme. Saisio onnistuu kuvaamaan samaan aikaan sekä ihmissielun äärimmäistä pahuutta että...
5.2.2025
Suomen dekkariseura on myöntänyt Vuoden johtolanka 2025 -palkinnon Max Mannerille (s. 1965) romaanista Harha (Bazar 2024). Palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden parhaasta kotimaisesta fiktiivisestä jännityskirjasta. Palkintoraadin mukaan "Harri Hirvikallio -sarjan seitsemännessä osassa on kyse harhoista kahdessakin mielessä. Kirjailija harhauttaa lukijaa taitavalla juonella ja monilla...
3.2.2025
Vartio-palkinto on Haavikko-Säätiön jakama kirjallisuuspalkinto, joka myönnetään merkittävistä saavutuksista kaunokirjallisuuden alalla.Tänä vuonna palkinnon saa Pirkko Saisio. Saisio palkitaan suomalaista kirjallisuutta uudistaneesta, yhä uusia sukupolvia tavoittavasta kirjallisesta tuotannostaan. Palkintoraadin puheenjohtaja Urpu Strellman kertoo palkintoperusteissa: ”On Suomen mittakaavassa...
30.1.2025
Helsingin science fiction -seuran Tähtivaeltaja-palkinnon ehdokasteokset vuodelle 2025 on julkaistu. Vuodesta 1986 alkaen myönnetty palkinto annetaan vuoden parhaalle suomeksi ilmestyneelle tieteiskirjalle. Ehdokkaat ovat:Naomi Alderman: Tuleva (Gummerus 2024, suom. Taina Helkamo)Ji Dawei: Kalvot (Hertta Kustannus 2024, suom. Rauno Sainio)Siiri Enoranta: Keuhkopuiden uni (Gummerus 2024)Ursula K....
30.1.2025
Kevään uutuuskirjoja on nyt ennakkoesittelyssä Kirjasammossa – toimituksen kokoama listaus sisältää yli 60 teosta. Teosten kuvaukset ovat lainauksia kustantajien esittelyteksteistä. Voit katsoa Sivupiiristä vinkit kevään lasten- ja nuortenkirjoista. Suomenkieliset romaanit Laura Andersson: Tähtipölyn bulevardi (Gummerus), helmikuu "Tähtipölyä-sarjan avausosassa rööperiläisen viinatrokarin tytär...
7.1.2025
Kirjalliset isoäidit Koko Hubara En muista sitäkään, kuka paljasti minulle tuona keväänä, melkein kesänä, että Eeva Kilpi asui Pohjantien toisella puolella melkein vastapäätä meitä. Sellaisina aikoina ihminen usein muistaa sen minkä haluaisi mieluiten unohtaa, vai onko kyse edes muistamisesta, ennemmin kai menneiden asioiden kokemisesta aivan kuin ne tapahtuisivat juuri nyt, tässä hetkessä....
18.12.2024
Vuoden 2025 Helmet-lukuhaasteen osallistujille tehty ohjeistus kertoo, miten Kirjasammosta voi etsiä haastekohtiin sopivia teoksia. Lukuhaasteella on myös aktiivinen Facebook-ryhmä, jossa jaetaan vinkkejä. Kirjasammon teos- ja kirjailijahakua voit käyttää sivuston oikean laidan hakulaatikosta tai haun omalta sivulta. Nykyisin on käytettävissä lisäksi palvelun vaihtoehtoinen, uudenlaisia...
11.12.2024
Sanomalehti Uusimaan, Porvoon kaupungin, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen arvostelijain liiton ja Finlands svenska författareföreningin myöntämän Runeberg-palkinnon ehdokasteokset on julkaistu. Ehdokkaiksi valikoitui kymmenen kotimaista suomen- ja ruotsinkielistä kaunokirjallista teosta. Ehdolla ovat:Alexander Bargum: All tid leder hit (Ellips 2024)Joel Elstelä: Izak (WSOY 2024)Marko Järvikallas:...
10.12.2024
Kuopion kaupungin vuotuinen Savonia-kirjallisuuspalkinto on jaettu maanantaina 9.12.2024. Palkinto annetaan tunnustuksena vuonna 2024 ilmestyneestä merkittävästä savolaisesta kaunokirjallisesta teoksesta. Tänä vuonna palkinnon sai Markku Pääskynen (s. 1973) romaanistaan Elektra (Tammi 2024). Palkintoperusteiden mukaan: ”Elektra on sujuvasti kirjoitettu, vahvasti etenevä ja lukijaansa koukuttava...
4.12.2024
Aamulehden Tulenkantaja-palkinto on suomalaisen kirjaviennin edistämiseksi perustettu palkinto. Siihen kuuluu 5000 euron rahapalkinto ja Kirjallisuuden vientikeskus FILI:n tarjoama vientivalmennusohjelma. Tänä vuonna palkinto myönnettiin Helena Immoselle (s. 1986) romaanista Operaatio Tulikettu (CrimeTime 2024). Palkinnon saajan valitsi kirjailija Satu Rämö viidestä ehdokkaasta ja se jaettiin...
4.12.2024
Nuorille kirjailijoille myönnettävät Kalevi Jäntin palkinnot on jaettu. Tänä vuonna palkinnon saajia oli kolme: Salli Kari (s. 1986) palkittiin romaanistaan Vedestä ja surusta (Siltala 2024), Carlos Lievonen (s. 1992) runokokoelmastaan Vain heteitä (Otava 2024) ja Milka Luhtaniemi (s. 1992) runokokoelmastaan Tauoton (Gummerus 2024). Palkintolautakunnan puheenjohtajana on Satu Jäntti-Alanko ja...
27.11.2024
Suomen Kirjasäätiön myöntämät Finlandia-palkinnot on jaettu torstaina 27.11.2024. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon on saanut Pajtim Statovci (s. 1990) romaanistaan Lehmä synnyttää yöllä (Otava 2024).  Palkinnon saajan valitsi näyttelijä Alma Pöysti. Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto on Suomen Kirjasäätiön jakama tunnustus ansiokkaasta suomalaisesta romaanista. Palkinto on...
27.11.2024
Odotusten täyttymisen toivo ja pelko – Himolukija ja Anita Brooknerin Lähtö elämään (1981) Minna Rytisalo Hei täältä suurlukijoiden keskuudesta! Näissä meidän piireissämme lienee pieni kliseekin kaivata neitseellistä lukukokemusta. Olisi ihana avata kirja, josta ei tietäisi yhtään mitään, samalla tavalla kuin nuorena, kun teoksiin tarttui taustoja tuntematta. Tuona viattomuuden aikana minussa...
18.11.2024
Savonia-palkinto jaetaan savolaiselle kirjailijalle edellisten 12 kuukauden aikana julkaistusta merkittävästä kaunokirjallisesta teoksesta. Palkintoraati luki yhteensä 96 teosta, joista lopullisiksi ehdokkaiksi valikoitui kuusi teosta. Tämän vuoden ehdokasteokset ovat:Mirkka Auvinen: Chibu – kun silmäripsetkin putosivat (Käsite-Kirjat 2024)Antti Heikkinen: Rautavaara (WSOY 2024)Katja Kärki: Evan...

Sivut