Koodinmurtaja

Kiinalaisen Mai Jian (s. 1964) romaanin Koodinmurtaja (Aula & Co 2017, suom. Rauno Sainio) päähenkilönä on matemaattinen ihmelapsi Rong Jinzhen. Kiinan valtion tiedusteluyksikkö värvää hänet vihollisen salattujen koodien murtajaksi. Autismin kirjolla oleva poika onnistuu ja hänestä tulee kansallissankari. Trillerimäisiä piirteitä sisältävä romaani perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin työskentelystä Kiinan tiedustelupalvelussa. Teos on ollut kotimaassaan suurmenestys ja sen pohjalta on tehty tv-sarja ja elokuva. Pertti Avola kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Romaani polveilee kiehtovasti eri aikakausien ja henkilöiden lomassa menettämättä jännitettään. Se ei niinkään kerro koodinmurtamisen yksityiskohdista ja matematiikasta, vaan sen filosofiasta, niistä oivalluksista, joiden kautta ratkaisuun päästään.”

”Tuon aamiaisen syötyään Rong Jinzhen aloittaisi loppuelämänsä koodinmurtajana! Silti hänellä ei vielä ollut aavistustakaan siitä, että häntä odotti juuri tuo arvoituksellinen, julma tehtävä. Näin siitä huolimatta, että osa hänen koulutuksestaan oli viitannut siihen suuntaan. Häntä oli esimerkiksi vaadittu oppimaan niin paljon kuin suinkin mahdollista X-valtion historiasta, maantieteestä, diplomaattisista suhteista, poliittisista arvohenkilöistä sekä asevoimista vahvuuksineen, strategioineen ja kalustoineen, hänen oli jopa pitänyt tutkia eräiden hallituksen ja asevoimien arvohenkilöiden taustoja. Kaikki tämä oli saanut hänet uteliaana pohtimaan, mikä hänen tuleva tehtävänsä voisikaan olla.”