Sivupiirin Päivän täyt

Tähtitornin vampyyri

Kaupunkiin on talven aikana rakennettu näyttävä, arvoituksellinen torni. Mysteerijengin jäsenet Iivo ja Nico lähtevät tutkimaan asiaa. He saavat selville, että tornin on rakennuttanut Berta von Valkia - salaperäinen taiteilija, joka pitää tornin ovea lukittuna. Vastoin kaikkia odotuksia, Berta on saanut tähtitornin rakentamiseen luvan! Naapurit tosin tuntuvat jälkikäteen ihmettelevän, miksi eivät vastustaneet hanketta ankarammin... Jotain muutakin outoa tornissa on: joku hiippailee siellä öisin ilman lupaa. Kuka kutsumaton vieras on, ja mitä hän haluaa? Mysteerijengin ei auta kuin tarttua toimeen ja selvittää, mistä salaperäisessä tähtitornissa on kyse! Juha-Pekka Koskisen kirjoittama ja Saana Nyqvistin kuvittama Tähtitornin vampyyri on Mysteerijengi-sarjan toinen osa. Edellisen kirjan lailla myös tämä tarina tarjoilee lukijalle jännitystä, yllätyksiä ja odottamattomia kohtaamisia. Kirja on vetävästi kirjoitettu ja sujuvasti etenevä, eikä siitä puutu huumoria ja nokkelaa sanailua. Mysteerijengi: Tähtitornin vampyyri on alakouluikäisille sopiva jännityskirja, joka pitää lukijan otteessaan alusta loppuun.

Kaksi tätiä nimeltä Veera

Esterin ja Viljamin vanhemmilla on ollut pipo kireällä jo jonkin aikaa, joten he päättävät viedä itsensä huoltoon. Se tarkoittaa sitä, että lapset pääsevät Veera-tädille hoitoon. Mutta kummalle Veeralle? Sekä äidin että isän sisko on nimeltään Veera, ja nyt kumpikin heistä odottaa lapsia luokseen! Tilanne saadaan kuitenkin ratkaistua: Esteri ja Viljami menevät ensimmäiseksi yöksi Raita-Veeralle ja seuraavaksi yöksi Pallo-Veeralle.   Kummallakaan Veera-tädillä ei ole omia lapsia, mutta heistä on hauska olla osa Viljamin ja Esterin elämää. Mukavien touhujen ohessa lapset juttelevat tätiensä kanssa siitä, miten perheet ovat erilaisia: kaikki aikuiset eivät halua omia lapsia, ja jotkut aikuiset eivät voi saada omia lapsia, vaikka haluaisivatkin. Elämä voi silti olla hyvää ja onnellista, ja siitä voi rakentaa itsensä näköisen kokonaisuuden. Anna Elina Isoaron kirjoittama Kaksi tätiä nimeltä Veera on hurmaava kuvakirja elämäntyylien ja perheiden monimuotoisuudesta. Kirja on mukavaa luettavaa: se ei arvota, vaan tuo lempeästi esiin sen, miten jokaisella on oikeus omanlaiseensa elämään. Mira Malliuksen kuvitus on värikäs ja ilmeikäs, se tukee tarinaa erinomaisesti. Kaksi tätiä nimeltä Veera sopii luettavaksi kaiken ikäisille.

Kaisla ja Isla - Pystykorvatalvi

Kaisla on muuttanut isänsä uuteen perheeseen asumaan äitinsä kuoleman jälkeen. Perhe ei tunnu omalta: pikkuveljet ovat rasittavia, äitipuoli ei ymmärrä Kaislaa, ja vaikka isä on kiltti, ei hänellä ole riittävästi aikaa juuri Kaislalle. Lohtua tuo Kaislan pieni pystykorva Kashmir, jonka pehmeään turkkiin on hyvä painaa kasvot, ja jonka kanssa voi kuljeskella tuntikausia metsässä kaikessa rauhassa luontoa tarkkaillen.Isla puolestaan muuttaa isänsä kanssa Kaislan naapuriin. Islan vanhemmat ovat eronneet ja äiti on vienyt mukanaan perheen koiralauman. Koirien keskellä kasvanut Isla tuntee olonsa tyhjäksi ja kodin vieraaksi, kun yhtäkkiä mistään ei kuulukaan tassutusta. Islalle koiraharrastus on koko elämä, Kaislalle puolestaan erilaiset termit ja koirarodut ovat täysin vieraita. Eroavaisuuksilla ei kuitenkaan ole merkitystä, kun tytöt kohtaavat toisensa metsässä ja tutustuvat: rakkaus koiriin yhdistää. Pian Kaisla ja Isla ovat erottamaton parivaljakko. Helena Meripaasin kirjoittama Pystykorvatalvi aloittaa Kaislasta ja Islasta kertovan kirjasarjan. Kirjassa käsitellään uudenlaista perhearkea ja muutoksiin sopeutumista. Tarinan keskiössä ovat kuitenkin koirat, eläinharrastus ja lemmikkiarki: onnistumiset, oivallukset, haasteet ja pulmat. Kirja vilisee erilaisia koiraharrastustermejä, jotka onneksi pääosin avataan myös aihetta tuntemattomalle lukijalle ymmärrettävään muotoon. Pystykorvatalvi sopii luettavaksi alakouluikäisille koirien ystäville! 

Freestyle

Kai ja Mandi ovat erottamattomat ystävät. He eivät muista aikaa ennen toisiaan – eivätkä aikaa ennen tanssia. Tanssisalissa ei tarvitse miettiä muuta kuin rytmiä ja liikettä... Yhteiskunnan ääneen lausumattomat säännöt unohtuvat ja kaikki ylimääräinen jää salin ulkopuolelle. Askelkuvioihin tulee kuitenkin säröjä, kun Mandi ihastuu tanssikoulun tyttöön. Samaan aikaan Kai ahdistuu omista ajatuksistaan: omaa paikkaa on vaikea löytää. Hän ei tiedä, kiinnostaako seurustelu häntä ylipäätään, ja ulkopuolisten oletukset tuntuvat tukahduttavilta, vääränlaiseen muottiin pakottamiselta. Mitä sitten tapahtuu, jos Mandi alkaa seurustella? Jääkö Kai yksin? Entä, jos mikään ei enää yhdistä heitä? Freestyle on säeromaani, joka on täynnä vimmaista rytmiä – niin kielellisesti kuin tarinallisestikin. Kirjan keskiössä on Kain ja Mandin ystävyys, jota kirjailija Dess Terentjeva kuvaa lämpimästi ja samastuttavasti. Päähenkilö Kain identiteettipohdintaa tuodaan lukijalle esiin tanssivertauksin, ja aseksuaalisuuden kuvaus on uskottavaa ja ajatuksia herättävää: yhteiskunta on täynnä oletuksia ja otaksumia, joita tyrkytetään ihmisille jo pienestä pitäen. Mutta mitä, jos ei sovikaan odotuksiin? Kirjassa näkyy Terentjevan tanssiharrastuneisuus, samoin kuin laaja ymmärrys seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Freestyle on nopealukuinen kirja, jonka sävyt vaihtelevat sujuvasti epävarmuudesta riehakkuuteen ja varovaisuudesta rohkeuteen. Kenties aina ei olekaan pakko tanssia ennalta määrätyn koreografian mukaan, vaan jokaisella on oikeus luoda omat askeleensa. Freestyle sopii erinomaisesti luettavaksi yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.

Kettu ja hiljaisuus

”Olipa kerran kuparipannun värinen kettu. Ketun korvat olivat hyvin herkät.” Pieni, pitkäkorvainen kettu asui Metsäkulmassa, onkalossa maan alla. Siellä oli viileää, hämärää, kodikasta ja hiljaista – mutta ei tarpeeksi hiljaista herkkäkorvaiselle ketulle. Metsä oli täynnä ääniä, jotka sattuivat ketun korviin: vasaran nakutusta, musiikin pauhua, rämähdyksiä ja kolinaa. Kettu lähti etsimään hiljaisuutta. Se löysikin sitä esimerkiksi kärpässienen lakin alta ja kirjasta, jonka välissä joku oli kuivannut neliapilan. Hiljaisuutta oli myös siinä aamussa, jossa herätessä satelee hiljalleen lunta. Mutta silti äänet ja meteli löysivät aina ketun luo. Eräänä päivänä kuparipannun värinen kettu ymmärsi, että joskus täytyy pitää meteliä saadakseen hiljaisuutta. ”Olkaa hiljaa! Metsässä on aivan liikaa meteliä!”, se huusi.  Se havahdutti muutoksiin: hiljaisuudelle raivattiin tilaa, meluisia asioita tehtiin vain tiettyyn aikaan päivästä ja korvatulppia jaettiin ilmaiseksi kaikille halukkaille. Metsäkulmassa oli viimein tilaa hiljaisuudelle – kaikki oli hyvin. Reetta Niemelän Kettu ja hiljaisuus on suloinen, kauniisti kirjoitettu kuvakirja erityisherkkyydestä ja siitä, miten kuormittava arkinen ympäristömme voi toisinaan olla. Tekstiilisuunnittelija Eri Shimatsukan lempeä kuvitus tukee tarinaa. Kirja sopii luettavaksi kaiken ikäisille. 

Melli on minun

”Minulle tulee lämmin ja onnellinen olo, kun vain ajattelenkin Melliä. Ei haittaa, vaikka en ole erityisen hyvä ratsastamaan. Voimme Mellin kanssa melkein lukea toistemme ajatuksia.”   Melli on ruskea, liinaharjainen shetlanninponi, joka asustaa yhdessä kimon newforestinponi Kapun kanssa. Ponit ovat Emman isosiskon Fannin, mutta Emma saa ratsastaa Mellillä ja auttaa ponien hoitamisessa joka päivä koulun jälkeen. Aina se ei tunnu reilulta – miksi Fannilla on kaksi ponia ja Emmalla ei yhtään? Toisinaan ponien hoitaminen on raskasta: heinät pistelevät ihoa, karsinoiden siivoaminen vaatii voimia ja ponien hoitaminen vie niin paljon aikaa, että kavereiden näkeminen jää vähemmälle.   Eräänä päivänä Emma saa tarpeekseen. Hän päättää jättää ponit koulun jälkeen ruokkimatta ja mennä sen sijaan kaverilleen kylään. Yllättäen siellä ei olekaan hauskaa: mielessä kummittelee koko ajan Mellin ilme, kun kukaan ei ilmestykään heinätukon kanssa paikalle… Lopulta Emma huomaa, että mukavatkin asiat muuttuvat ikäviksi, jos niihin ryhtyy muiden hyvinvoinnin kustannuksella. Ja kenties, jos Melli-ponia hoitaa oikein hyvin ja vastuullisesti, sen voi sittenkin saada ihan omakseen…   Melli on minun -kirja aloittaa uuden helppolukuisen kirjasarjan, joka käsittelee tallielämää ja ponitouhujen ihanuutta. Kirja ei ole silkkaa hehkutusta, vaan tuo esiin myös hevosten pitoon liittyvän vastuun ja työn määrää. Tallielämä on välillä raskasta ja vaatii hurjasti aikaa  – lopulta se on kuitenkin aika ihanaa!   Kirja sopii luettavaksi noin 6-8-vuotiaille hevosten ja ponien ystäville.

Aarre - novelleja

Laura muuttaa takaisin Suomeen ja aloittaa uudessa koulussa. Soline on saanut ystävän, jota voi kuitenkin tavata vain kotonaan. Luka jättää koiransa vain muutamaksi minuutiksi kaupan eteen, mutta siinä ajassa se katoaa. Kerttu istuu bussissa Achimin viereen. Kerttu vaikuttaa mukavalta, mutta onko hän sitä? Aarre on novellikokoelma, joka sisältää useiden kirjailijoiden kirjoittamia selkonovelleja. Novellien päähenkilöt ovat yhtä novellia lukuun ottamatta nuoria: tekstit kuvaavat nuorten elämää ennen, tänään ja tulevaisuudessa. Aarteen novellit edustavat erilaisia tyylilajeja realismista scifiin ja jännityksestä kauhuun. Ne käsittelevät monenlaisia teemoja – kokoelmasta löytyy jokaiselle jotakin! Mervi Heikkilän ja Kirsi Pehkosen toimittama kokoelma sopii luettavaksi yläkouluikäisille. Kirjan selkonovellit ovat helppolukuisia ja lyhyitä, mutta kuitenkin ehjiä, kokonaisia tarinoita. 

Almus: Tännetuloa terve

Herra Mattsson on ryhdikäs, keski-ikäinen ja keskimittainen herrasmies, jonka elämä on varsin tavallista ja yllätyksetöntä. Eräänä tiistai-iltana herra Mattssonin ovikello kuitenkin soi ja kaikki muuttuu...    Oven takana seisoo tuntematon pienikokoinen henkilö, joka tassuttaa muitta mutkitta sisälle. Yllätysvieraan nimi on Almus, ja hän kertoo olevansa vaihto-oppilas kaukaa Alamailta. Siitä alkaa monien sattumusten säväyttämä seikkailu: Almuksen vilpitön iloisuus ja uteliaisuus vaikuttavat väistämättä ympärillä oleviin ihmisiin, mutta kaikilla ei ole hyviä aikeita. Miten käy, kun peikkotutkija Edina von Kittelsen kiinnostuu pienen vieraan alkuperästä? Vauhdikkaiden käänteiden kautta herra Mattsson saa oppia, mitä on aito ystävyys, kun elämäniloinen Almus jättää pysyvän jäljen kaupunkilaisten sydämiin.    Mikko Kalajoen kirjoittama ja Jani Ikosen kuvittama Almus: Tännetuloa terve on hurmaava, kielellisesti erityisen kekseliäs kertomus, joka tempaisee lukijan mukaansa jo ensimmäisellä sivulla. Kirja on tulvillaan valoa ja ihmeellisiä seikkailuja, ja se jättää lukijalle pitkäksi aikaa hyvän mielen. 

Vihreän lohikäärmeen risteys

Viggo tietää, että kävelyteiden risteyksessä olevaan sähkökaappiin maalatun vihreän lohikäärmeen on alun perin tehnyt hänen veljensä Joel.Joel on kuitenkin ollut kadoksissa yli kaksi vuotta, ja silti kuva ilmestyy kaappiin yhä uudelleen ja uudelleen, vaikka se maalattaisiin peittoon tai pestäisiin pois. Selma puolestaan käy lohikäärmeen luona muistelemassa menehtynyttä ystäväänsä Sennua. Tyttöjen leikeissä Sennu oli itäinen lohikäärme ja Selma läntinen. He keksivät jopa lohikäärmekielen, jota kukaan muu ei ymmärtänyt. Sennua ei enää ole, mutta vihreän lohikäärmeen luona Selma kokee olevansa lähempänä ystäväänsä. Selman sisaruksella Savulla on omat murheensa: roadman-kulttuuria ihannoiva jengi on saanut hänet kiristettyä mukaan ryöstelemään merkkivaatteita. Selma ei halua seurata vierestä Savun tuhoutumista, mutta kenelle asiasta uskaltaisi kertoa? Kun Selman ja Viggon tiet kohtaavat, he alkavat yhdessä selvittää mysteeriä: kuka on maalauksen takana? Ja mitä oikeastaan tapahtui Joelille? Samalla Savu joutuu yhä syvemmälle ongelmiin, eikä Selma enää voi vain seurata sivusta…   Leena Lehtolaisen kirjoittama dekkari kertoo menetyksestä ja ystävyyden voimasta. Se käsittelee nykynuorten todellisuutta ja murheita uskottavasti ja nostaa esiin aikuisten vastuun: yksikin luotettava aikuinen voi olla ratkaisevassa asemassa, kun kyse on nuoren hyvinvoinnista. Kirjassa vilahtaa tuttuja hahmoja Lehtolaisen aikuisten dekkareista: sivurooliin pääsevät Maria Kallio -sarjasta tutut rikospoliisit. Vihreän lohikäärmeen risteys on sujuvasti etenevä, täsmällisellä kielellä kirjoitettu mysteeri, joka sopii luettavaksi yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.

Maailman paras laumanvartija

Olaf on iloinen, utelias ja hyväntuulinen koiranpentu, joka asuu maatilalla. Päivät kuluvat seikkaillessa ja ympäristöön tutustuessa yhdessä viisaan Aragorn-kissan, Pikku-terrierin, Musti-ajokoiran, Fimur-hevosen ja muiden eläinten kanssa. Isona Olafista kasvaa laumanvartija!    Joulu on juhlittu ja kaikki lahjaksi saadut herkkuraksutkin jo syöty. Illalla on tiedossa jotakin, mitä ihmiset kutsuvat ilotulitukseksi. Uudenvuoden juhla ei kuulosta Olafista yhtään niin mukavalta kuin joulu: Musti-koirakin on lähdössä lomalle Emännän siskon luokse pakoon jylyä ja jyskettä. Mistä ihmeestä on kyse? Kun päivään lisätään vielä Vaarin kadonnut Juutas-vuohi, parvi kukkoja ja kanoja sekä eriskummallinen rodeo, on seikkailu valmis: Olafin apua tarvitaan jälleen!   Helena Wariksen kirjoittama ja Mirjami Mannisen kuvittama Maailman paras laumanvartija on Olafin pentupäiväkirjat -sarjan kuudes osa. Tarina kertoo vuodenvaihteesta juhlallisuuksineen eläinten näkökulmasta. Se herättelee pohtimaan sitä, miltä ilotulitukset kuulostavat ja tuntuvat esimerkiksi hevosista tai koirista. Kirja on helppolukuinen ja sopii mainiosti noin 6-8-vuotiaille eläinten ystäville.  

Harmaja luode seitsemän

Eetu on lukiolainen, joka harrastaa purjehdusta ja yrittää vapaa-ajallaan huolehtia pikkusiskostaan Islasta. Äiti on kadonnut puolisen vuotta sitten uintireissullaan ja kaikki uskovat, että hän on hukkunut – paitsi Eetu, joka sinnikkäästi elättelee toivoa siitä, että äiti on vielä jossain. Isä puolestaan on äidin katoamisen jälkeen sulkeutunut ja muuttunut etäiseksi, joten arjen pyörittäminen ja Islan tukeminen ovat jääneet pitkälti Eetun harteille.   Isän jäätyä perheen ainoaksi elättäjäksi, ei tällä ole enää varaa kustantaa Eetun kallista kilpapurjehdusharrastusta. Lukio-opinnotkin tuntuvat ajoittain raskailta, etenkin, kun samassa koulussa on myös raivostuttava Rasmus: rikkaan Weckmanin suvun poika, joka Eetun lailla harrastaa kilpapurjehdusta, ja on lisäksi äärimmäisen ylimielinen ja ilkeä Eetua kohtaan.    Kun Eetu ystävineen alkaa tehdä koulun vaatimaa ryhmätyötä Itämereen liittyen, tuntuu aihe kiertyvän Eetun äitiin. Äiti rakasti merta: häneltä jäi lukuisia muistiinpanoja ja artikkeleita siihen liittyen. Oliko äidin katoaminen lopulta sittenkään onnettomuus, vai tiesikö äiti jonkun mielestä liikaa?  Myös Weckmanin perheeseen tuntuu liittyvän jotain omituista. Rasmuksen isä on Eetua kohtaan melkein liiankin mukava… Mistä oikein on kyse, ja miten tämä kaikki liittyy mereen?   Leena Paasion romaani Harmaja luode seitsemän on erittäin sujuvasti etenevä, trillerimäinen kirja, joka vetäisee lukijan mukaansa jo alkusivuilta. Teos on uskottavasti kirjoitettu, ja tarjoilee lukijalleen jännittävän pääjuonen ohella kiinnostavaa tietoa purjehduksesta sekä Itämeren tilasta ja suojelusta. Kirjan nuoret henkilöt ovat inhimillisiä ja kiinnostavia, ja tarinan jännite kasvaa sivu sivulta, jättäen lukijan kaipaamaan kiivaasti huhtikuussa 2023 ilmestyvää sarjan toista osaa.    Harmaja luode seitsemän sopii luettavaksi yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.

Nollis - Maailman ainoa nollasarvinen

Syrjäisessä Pönttölässä sijaitsee Kalle-Ilmarin maatila. Siellä asustaa monenlaisia eläimiä, joista harvinaisimmat ovat ehdottomasti Sahrami ja Nollis. Joku voisi luulla niitä tavalliseksi aasiksi ja hevosenvarsaksi, mutta todellisuus on toinen: Sahrami on maailman ainoa raidaton seepra ja Nollis, alkuperäiseltä nimeltään Unikko, puolestaan maailman ainoa nollasarvinen. Nollis ja Sahrami saavat päähänsä milloin mitäkin kujeita. He touhuilevat maatilalla täysin hupsuja asioita – välillä pidetään eläinten naamiaiset, toisinaan ollaan neliapilajahdissa. Joskus eläinten välille puhkeaa hieman erimielisyyksiäkin, mutta lopulta sopu, yhteisymmärrys ja ilo aina löytyvät. Tuomas Marjamäen ensimmäinen lastenkirja Nollis – maailman ainoa nollasarvinen, on sanoilla leikittelevä, hilpeä tarinakokoelma, jota lukiessa viihtyy niin aikuinen kuin lapsikin. Nollis ja Sahrami muodostavat tavattoman veikeän parivaljakon, jonka seikkailuja on ilo seurata. Tarkka lukija löytää kirjasta myös opetuksia esimerkiksi huhujen levittämisen vahingollisuudesta tai pelon voittamisesta, mutta teemat on kirjoitettu teokseen sen verran hienovaraisesti, että ne eivät tunnu liian alleviivatuilta. Kirjan värikkäästä kuvituksesta vastaa Antti Nikunen. Nollis – maailman ainoa nollasarvinen sopii erinomaisesti luettavaksi kaiken ikäisille.   

Lappukaulatyttö

”Olipa kerran tyttö, jolla oli lappu kaulassa. Lapussa oli numerosarja ja sen perässä luki: Heidi. Ja oli siinä vielä Heidin kotiosoitekin. Niin kuin Heidi olisi ollut matkaan lähtevä paketti. Oli sota, ja lapset lähetettiin pois kotoa, turvaan.” Näillä sanoilla alkaa Eppu Nuotion kirjoittama kuvakirja Lappukaulatyttö, joka perustuu näyttelijä Heidi Krohnin lapsuudenmuistoihin: hänet lähetettiin sotalapseksi Ruotsiin ensimmäisen kerran vuonna 1939 ja toisen kerran talvella 1942. Lappukaulatyttö alkaa siitä, kun Heidi vilkuttaa äidilleen ja kulkee käsi kädessä veljensä kanssa laivaan, joka kuljettaa lapset Ruotsiin. Perillä lapset joutuvat eri perheisiin, ja Heidi viedään äkäisten ja harmaiden Tant Tristin ja Onkel Tvärin perheeseen. Päivät ovat hymyttömiä ja ankaria – ensimmäinen sana, jonka Heidi vieraasta kielestä oppii, on nej, ei. Heidin kuiskaten veljen villapaidalle osoittama toive kuitenkin kuullaan, ja hän pääsee myöhemmin toiseen perheeseen, Tant Annan luo. Tant Anna pitää kädestä kiinni, paistaa omenapiirakkaa, laulaa iltaisin ja kutsuu Heidiä rakkaaksi lapseksi. Lopulta on aika lähteä takaisin Suomeen. Isä on satamassa vastassa ja hymyilee. Lapun voi viimein ottaa pois kaulasta: Heidi on kotona. Lappukaulatyttö on koskettava ja kaunis tarina siitä, miten talvi- ja jatkosodan aikana Suomesta lähetettiin sotalapsia muihin maihin turvaan. Kuvakirja on ikävä kyllä myös ajankohtainen: tälläkin hetkellä maailmassa on lukuisia lapsia, jotka joutuvat jättämään kotinsa sotien vuoksi. Sanna Pelliccionin herkkä, sinisävyinen kuvitus piirtää Heidin tarinan ilmeikkäästi lukijan silmien eteen. 

Ihmetyttö

Haaksiniemen perhe asuu valtavassa Tursan kaupungissa, jossa ihmiset liikkuvat ilmalaivoilla ja ilmatakseilla. Palvelusrobottikin on siellä varsin tavanomainen asia. Muuta tavanomaista Haaksiniemen perheessä ei sitten olekaan: jokaisella perheenjäsenellä kun on jokin hieno superkyky! Niin, paitsi Aililla, jonka kyky ei vieläkään ole ilmoitellut itsestään. Supersankareiden suvussa on kurjaa olla tavallinen, etenkin kun jopa Ailin vauvasisko Melinakin saa kykynsä ennen Ailia. Elämä soljuu kuitenkin rauhallisesti omassa uomassaan, kunnes joku alkaa häiritä ja pelotella Ailin perhettä. Kiukkuinen ja salamyhkäinen naapuri puolestaan kuljettelee rappukäytävässä suuria laatikoita ja suhtautuu torjuvasti Haaksiniemen perheeseen. Mistä ihmeestä on kyse? Tapahtumien edetessä on selvää, että Ailin apua tarvitaan. Nyt, jos koskaan olisi aika löytää supervoimansa… Sari Peltoniemen Ihmetyttö on nopealukuinen ja mukaansatempaava tarina.  Kirja käsittelee hienovaraisesti itsetuntoa, ulkopuolisuuden tunnetta ja identiteettiä, mutta ennen kaikkea se on hyväntuulinen tarina supersankariperheen elämästä tulevaisuuden Suomessa. Aiju Salmisen värikäs kuvitus rytmittää tekstiä mukavasti. Ihmetyttö sopii luettavaksi päiväkoti-ikäisille ja sitä vanhemmille. 

Heartstopper

Charlie ja Nick käyvät samaa koulua. Kun koulussa uudistetaan ryhmäjaot, päätyy Charlie Nickin vierustoveriksi ja ihastuu päätä pahkaa. Charlie tietää, että yhteinen tulevaisuus Nickin kanssa on epätodennäköinen: vuotta vanhempi Nick on koulun urheilutähti, kuuluu suosittujen porukkaan – ja Charlien tietojen mukaan hän on myös hetero. Pikkuhiljaa pojat tutustuvat toisiinsa ja Charlien tunteet syvenevät päivä päivältä. Voisiko ystävyydestä sittenkin kehkeytyä jotain muuta? Alice Osemanin Heartstopper on sarjakuvaromaani, joka on noussut ilmiöksi eri puolilla maailmaa. Sarjakuva julkaistiin alun perin netissä ja nyt ensimmäinen osa on ilmestynyt suomeksi Tammen kustantamana. Kirja kertoo ystävyydestä, nuoruudesta, epävarmuudesta, itsensä ja muiden hyväksymisestä, oikeudesta olla oma itsensä – ja tietysti rakkaudesta. Suloisesta, mieltä lämmittävästä tarinasta on tehty myös suosittu Netflix-sarja. Heartstopper on täydellistä kesäluettavaa!

Maantiekiitäjä

Laura on nuori nainen, jolla on selkeät suunnitelmat: hän rakastaa juoksemista ja haluaa tulevaisuudessa työskennellä urheilun parissa. Edessä on pitkä, kuuma kesä, pääsykokeet, uimaretkiä veljen kanssa ja tietysti juoksulenkkejä.  Yksi uimahyppy kalliolta muuttaa kuitenkin kaiken. Laura herää sairaalasta ja saa kuulla olevansa neliraajahalvaantunut. Alkuun äänihuuletkin ovat halvaantuneet, eikä Laura voi kommunikoida kuin silmiään räpsäyttämällä myöntävän tai kieltävän vastauksen merkiksi. Koko elämä menee kertaheitolla uusiksi.   Reija Kaskiahon kirja kuvaa vammautuneen ihmisen ajatuksia ja tunteita tarkasti, uskottavasti ja sujuvasti. Teos vetää lukijan mukaansa: kun kirjan aloittaa, sen lukee varmasti myös loppuun. Kirjassa ei kaunistella Lauran tilannetta, vaan sekä Lauran kehoa koskevat lääketieteelliset seikat että Lauran ajoittainen päänsisäinen synkkyys kuvataan realistisesti ja selkeästi. Kirja ei kuitenkaan ole liian raskas luettava: päähenkilöt ovat itseironisia ja kirja onnistuu yllättämään lukijan huumorillaan. Vaihtuvat tapahtumapaikat rytmittävät teosta mukavasti, kirjan aikana ollaan esimerkiksi sairaalassa, Lauran kodissa, taksissa ja kuntoutuskeskuksessa. Myös Lauran ihmissuhteita on kuvattu osuvasti ja kiinnostavasti: Lauran onnettomuus vaikuttaa myös muihin, kuin häneen itseensä.   Vetävästi kirjoitettu Maantiekiitäjä on erinomainen teos, joka sopii luettavaksi niin nuorille kuin aikuisillekin.

Mummojen kirja

”Kaupungintalon aukiolla oli meneillään mielenosoitus. Mummot siellä heiluttelivat kylttejä kiukkuisina.’Leipää! Myssyjä! Lämpöä!’ he karjuivat kuorossa. ’Kun ei kuunnella, on syytä polkea jalkaa ja kiljua’, eräs mummoista ilmoitti tiukasti. Mummo Metsä ja Mummo Myyrä liittyivät mielenosoitukseen. Lisää kukkia! Keinuja! Vapautta! Viulukonsertteja! Rauhaa kaikille maailmassa! Pumpulipullaa! Perunamaita! Oikeutta eläinmummoille!” Mummojen kirjassa Mummo Metsä ja Mummo Myyrä johdattavat lukijan Mummojen kaupungin läpi ihastuttavalla tavalla. Väliin ollaan maailmanpyörässä – mummot vilkuttavat – ja seuraavassa hetkessä kuljetaan raitiovaunulla Matosen kirjapuotiin, josta löytyy kirjoja joka mummon mukaan. Kirjan henkilöt ovat erilaisia, eri näköisiä ja eri kokoisia, mutta heitä kaikkia yhdistää yksi asia: mummous. Mummot saattavat olla iäkkäitä, mutta he ovat myös paljon muuta. Mummoilla on tahdonvoimaa, määrätietoisuutta, toiveita, haaveita, halu tanssia, ihailla kukkia, ilahduttaa ystävää. Mummot tekevät maailmasta paremman paikan. Reetta Niemelän teksti on kauniin soljuvaa ja kuvailevaa. Kekseliäs, hilpeä tarina vetää mukaansa jo alkusivuilla. Anne Vaskon värikäs kuvitus on täynnä yksityiskohtia, ja se tuo mummojen elämän vastustamattoman hauskasti lukijan nähtäväksi. Mummojen kirja sopii luettavaksi kaikille!

Sukka Sininen ja pyykkipäivän katoamistemppu

Sukka Sininen kuivuu kaikessa rauhassa muiden pyykkien kanssa pyykkinarulla, kunnes huomaa jotain kammottavaa: sen pari on kadonnut! Viimeksi siniset sukat ovat nähneet toisensa pesukoneessa, mutta sen jälkeen... Ei havaintoa! Ikiaikaisen pyykkilaulun mukaan nälkäiset pesukoneet hotkivat sukkia sisuksiinsa, joten voisiko syypää parin katoamiseen olla pesuhuoneen vanha Bossi? Vai onko sininen sukka päätynyt vintille, mystiseen parittomien sukkien laatikkoon? Yhdessä Naava-koiran kanssa Sukka Sininen aloittaa etsintäoperaation, jonka aikana tutuiksi tulevat niin erilaiset kodinkoneet kuin vaatekappaleetkin.   Joni Rahkolan ja Mikko Ekqvistin kirjoittama Sukka Sininen ja pyykkipäivän katoamistemppu on hilpeä, ihastuttavan leikkisellä ja monipuolisella kielellä kirjoitettu tarina, joka herättelee lukijan mielikuvitusta. Kirjan hahmot ovat sympaattisia ja jännittävä sukanmetsästys tempaa mukaansa: sivua kääntäessään oikein odottaa, minne etsintäretki sukan ja koiran seuraavaksi kuljettaa. Väinö Heinosen ilmeikäs kuvitus sopii tarinaan erinomaisesti.   Sukka Sininen ja pyykkipäivän katoamistemppu sopii luettavaksi päiväkoti-ikäisille ja sitä vanhemmille. Hupsuja käänteitä täynnä oleva kirja on tarina päättäväisyydestä, toisten auttamisesta - ja ennen kaikkea ystävyydestä.

Ripley - nopea yhteys

Isla on 17-vuotias gamer, joka tunnetaan pelipiireissä nimellä Ripley. Hän asuu isänsä ja pikkusiskonsa kanssa, ja käy koodaukseen painottunutta lukiota. Isla viettää suurimman osan vapaa-ajastaan pelaten ja chataten nettiystävänsä Damienin kanssa. Damienista onkin tullut Islalle tärkeä: tämä tuntee Islan kenties paremmin kuin kukaan ja keskustelut lipsuvat välillä vahvasti flirtin puolelle. Isla on kuitenkin päättänyt, että ystävyyden ja pelituokioiden riskeeraaminen ei ole livetapaamisen arvoista.   Kun lukiossa alkaa uusi lukukausi, Isla törmää uuteen oppilaaseen. Kirjaimellisesti. Anton Cajander on rikkaan suvun poika ja tuntuu inhoavan kömpelöä Islaa. Pelaaminen kuitenkin yhdistää, ja pikkuhiljaa Isla ja Anton tutustuvat toisiinsa. Kipinät sinkoilevat ja pian on selvää, että parivaljakko tuntee voimakasta vetoa toisiinsa. Samaan aikaan Isla kipuilee Damienin suhteen: tämä on chateissa yhä vähemmän läsnä ja jotenkin etäinen, eikä Isla enää tiedä, mitä – tai kenet – haluaisi…   Ripley – nopea yhteys on mukaansatempaava romaani pelimaailmasta, ihmissuhteista ja vahvoista tunteista. Teksti vilisee pelitermejä, mutta se ei estä kirjasta nauttimista: vaikka jokainen sana ei olisikaan tuttu, käy asiayhteys ja merkitys muusta tekstistä ilmi. Annukka Salama on kirjoittanut romaanin, jossa on uskottavaa dialogia, helposti lähestyttäviä hahmoja ja melkoisen kuumaa romantiikkaa. Erilaisia pelejä kirjassa on mukana lautapeleistä roolipeleihin ja retropeleistä pakohuonepeleihin – kirjailijan asiantuntemuksen huomaa kyllä tekstistä. Myös naisen asemaa gamer-piireissä käsitellään jonkin verran. Ripley – nopea yhteys sopii luettavaksi yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.

Elokuussa minä kuolen

Alman rakas isoäiti Baba on kuollut. Ennen kuolemaansa Baba jätti Almalle mustat helmet. Helmissä piilee kuitenkin kirous: Alma tietää, että helmet ennustavat, miten monta elinpäivää hänellä on jäljellä. Valitettavasti helmiä on jo lähtökohtaisesti melko vähän ja päivät kuluvat nopeasti…   Viimeisenä kesänään Alma tutustuu naapuriin muuttaneeseen, salaperäiseen Miaan. Mia on vakavasti sairas, mutta se ei estä seikkailua! Hän vie Alman kotipihan perukoilta alkavaan Juurankomaahan, jossa asiat ovat nurinkurin: aika kulkee mielivaltaisesti ja mihinkään näkemäänsä ei voi täysin luottaa. Kesän aikana Alma saa myös toisen ystävän, Kuuran, joka alun ärsyttävyyden jälkeen osoittautuu Almalle tärkeämmäksi kuin hän kuvittelikaan. Kesästä ei kuitenkaan varsinaisesti muodostu kepeää eväsretkeä ystävien kesken. Paha on liikkeellä, eikä se aio pysyä maan alla…   Anne Leinosen kirjoittama Elokuussa minä kuolen ammentaa aiheensa suomalaisesta mytologiasta ja perinteisestä kauhukuvastosta. Tutuiksi tulevat niin mädäntyvät ruoat kuin kiemurtelevat madotkin. Kauhutarinan sisältä on kuitenkin helppo poimia metaforia: toisinaan pahimmat hirviöt muodostuvat ihmisen omista ajatuksista, pelko ja suru voivat lamaannuttaa ja kuljettaa väistämättä kohti synkkää, vääristynyttä maailmaa.   ”Haluan entisen elämäni, sen jota olen elänyt ennen Baban kuolemaa, kun kaikki oli tavallista ja tylsää. Haluan elää, en pelkästään olla olemassa. Haluan käydä koulua, tuskailla koulutehtävien kanssa, nauraa luokkalaisten typerille jutuille ja olla heidän silmätikkunaan tai unohtamanaan, vaikka seisoa välituntisin katselemassa ruohon kasvamista paremman puutteessa. Mikä tahansa on parempaa kuin elämä jota nyt elän ja kuolema jota kohden vääjäämättä kuljen.”   Elokuussa minä kuolen on sujuvasti etenevä varhaisnuorten teos, joka ei tarjoile lukijalle kaikkia vastauksia valmiina, eikä loppuratkaisukaan ole välttämättä totutun onnellinen. Mutta kuten Baba Almalle opetti: ”Niin pitkään kuin on elämää, on toivoa.”