Kuningashuone

Englantilaisen Hilary Mantelin (1952-2022) romaani Kuningashuone (Teos 2020, suom. Kaisa Sivenius) on Thomas Cromwellin elämään keskittyvän trilogian päätösosa. Trilogian pohjalta filmatun Susipalatsi-televiosiosarjan toinen tuotantokausi (2024) seuraa pitkälti kirjan tapahtumia. Kuningas Henrik VIII on juuri mestauttanut toisen vaimonsa Anne Boleyn ja löytänyt uuden vaimoehdokkaan Jane Seymourin. Hän haluaa kuumeisesti poikalasta ja perillistä, jotta Tudor-suku voisi jatkaa Englannin hallitsijana. Romaanin keskushahmo on kuninkaan uskollinen neuvonantaja Thomas Cromwell, joka pyrkii väsymättä tukemaan oikukasta hallitsijaa. Päätösosassa kyynisyys alkaa nostaa päätään. Helsingin Sanomien haastattelussa Mantel kuvailee romaaniaan: ”Se kertoo miehestä, jonka mennyt, sisäinen elämä muistoineen alkaa tunkea esiin ja järkyttää mielen nykyistä tasapainoa. Tämä on perin yleinen, inhimillinen prosessi, joka liittyy vanhenemiseen. Tavallaan Thomas Cromwell ja minä olemme käyneet sen läpi yhdessä.”

”Älkää katsoko menneisyyteen, hän oli neuvonut kuningasta, mutta syyllistyy itsekin muisteloihin, kun valo hämärtyy talvi- tai kesäillan tuntina hetkellä ennen kuin tuodaan kynttilät; kun maa ja taivas sulautuvat yhteen ja oksistoon paenneen pikkulinnun läpättävä sydän asettuu, mutta yöeläimet havahtuvat ja nousevat venytellen ylös ja kissojen silmät kiiluvat pimeässä; silloin värit hulahtavat hihoilta ja kaavuilta tummuvaan iltaan, sivu sotkeutuu ja kirjainten muodot liukuvat uusiin kuvioihin, niin että vanha tarina ujuu näkyvistä ja oudoksi käyvä muste leviää yhdeksi virran vuoksi. Silloin katsoo taakseen ja kysyy, onko tämä tarina minun. Entä tämä maa? Olen minä tuo vilahtava hahmo, tuo kujilla luikahtava muoto, joka iltasoiton julistamaa rauhaa uhmaten pakenee päivää? ”