Kanava
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
2/1963
Teosarvio
Kannas on miljöönä useinkin sallinut kertojan mielikuvituksen siirtyä todesta jonnekin pehmeämpään, suopeampaan ympäristöön. Seppänen varsinaisesti muodosti Kannaksesta tällaisen poikkeuksellisen alueen, jossa ihminen oli vain pienen pieni osa suuresta luonnosta. Tämä Kanava vie meidät tähän ihmeelliseen maailmaan, jos mahdollista, vielä pehmeämpään kuin on Seppäsen kannakselainen kylä. Verrattoman tunnelman on Haakana saanut, ihmistensä ympärille. Kovan realistisen tekstin maailmassa tällainen tuulahdus menneestä on herkullista ja leppoisaa luettavaa. Kirjastoihin.