Kanava

”Harvinaisen elävä sanan taitaja, säästeliäs ja valikoiva murrekielen käyttäjä, herkkävaistoinen pojanmielen tuntija ja ymmärtäväisesti hymyilevä humoristi.” (Kaltio)

Sellainen on Veikko Haakana tässäkin mainiossa karjalaisen kyläyhteisön elämää viime vuosisadan loppupuolella kuvaavassa novellikokoelmassaan. Kaikki kirjan tarinat liikkuvat saman kylän vaiheilla, kuvaten kyläläisten jokapäiväistä elämää ja askareita nähtynä huumorin kaiken ymmärtävästä ja sovittavasta, avarasta näkökulmasta. Laajin, niminovelli kertoo ukkojen kanavanrakennuspuuhasta, joka sai alkunsa Rautjärven eräänä keväänä tulviessa laajalti yli äyräittensä, niin että melkein kaikki kylän asukkaat joutuivat lähtemään kodeistaan tulvaa pakoon. Niinpä pidettiin jämerä kokous, jossa päätettiin laskea järvi. Saatiinpa palkatuksi mainio kanavamestarikin työtä suunnittelemaan ja johtamaan. Kolmen talven kaivamisen jälkeen oli sitten kaikki valmista, vain myllytupalaiset eivät halunneet siirtää myllyään peratun joen rannalta. Silloin tulivat kevätsateet avuksi. Vesi tulvi jälleen järvessä ja pehmitti myös kaivetun kanavan pohjaa, ja niinpä kuului vain kova rysäys, kun työpato murtui ja vedet syöksyivät valtoimina kanavaan. Sinne menivät veden mukana myllytaloalisten rakennukset, meni kaksi tytärtä ja ’Huonontuurin Taavettikin’, mutta nämä kolme onnistui voimiltaan kuuluisa kanavamestari sentään oman henkensä uhalla pelastamaan.