Matintupa, Tuula T.

Tuula T. Matintupa on Lempäälässä asuva opettaja ja sivutoiminen kirjailija. Hänen esikoisteoksensa oli nuortenromaani Hullu vuosi (1993). Nuortenromaanien lisäksi hän on kirjoittanut fantasiaromaanin ja yksitoista dekkaria.

"Ennen opettajaksi valmistumista olen ollut monenlaisissa ammateissa. Voisi sanoa, että olen melkoinen sekatyönainen, mikä kirjailijalle on vain hyväksi. Olen ollut mm. myyjänä, huolintasihteerinä, laskuttajana, lemmikkieläinkauppiaana, perhepäivähoitajana, kotiäitinä ja eläintenhoitajana. Meidän kotipihassamme on kulkenut lähes perheenjäsenien veroisina vuohia, lampaita, hevosia, kaikenkirjavaa siipikarjaa sekä tietysti koiria.
Minulla on kolme lasta: Riikka, Perttu ja Nuutti sekä kolme tyttärenlasta.

Vapaa-aikoinani matkustelen, luen ja hoitelen pientä puutarhaani. Yritän myös kuntoilla sen verran, että aivot pysyisivät kirjoituskunnossa."

Tuula T. Matintuvan esikoisteos Hullu vuosi (1993) on nuoren tytön selviytymis- ja kasvutarina. Vuonna 1998 ilmestynyt Lasilintu on myös nuortenkirja. Se käsittelee murrosikäisen nuoren suhdetta omaan kehoonsa, ja kirjan teemana on anoreksia. Nuoren suhde vanhempiinsa, kouluun ja ystäviin ovat myös keskeisesti esillä romaanissa. Otsikolla Lasilintu lentää Sanna Kivimäki arvioi teosta: "Matintupa kuvaa oivaltavasti Jennin sairastumiskierteen katkonaisuutta ja poukkoilevuutta. - - Lasilintu on sujuvasti kirjoitettu, sympaattinen ja valoisa kertomus." (Onnimanni 1998, 3 liite s. 10)

"Fantasiakirja Tuulen kalastajat (2002) on minulle tärkeä. Löysin siinä keinon tuoda saarnaamatta ja osoittelematta esille asioita, joita pidän tärkeinä: inhimillisyyttä, erehtymistä ja uudelleen yrittämistä, suvaitsevaisuutta, ystävyyttä, vapautta, valitsemista ja uskoa." Niklas Bengtsson arvioi Tuulen kalastajat hyväksi seikkailufantasiaromaaninksi: " - - tasokasta seikkailufantasiaa, mutta kirjan alku on raskaanpuoleinen, koska lukija joutuu omaksumaan nopeasti suuren henkilöjoukon fantasiakirjallisuuteen sopivine mutta kuitenkin hankaline nimineen." (Portti 2003, 1 s. 131)

Kirjoittamisensa lähtökohtia Matintupa selvittää: "Luultavasti halu selittää ja selventää maailmaa itselleni, jos siis dekkareista puhutaan. Henkinen ja fyysinen väkivalta pelottavat minua oikeasti. Ei niinkään, että pelkäisin henkilökohtaisesti uhriksi joutumista, vaan yleisellä tasolla, ja lisääntyvänä ongelmana. Kirjoitan ulos ahdistusta. Samalla kirjoitan sellaisia kirjoja, joita haluaisin rentoutuakseni lukea. Huumori auttaa käsittelemään vaikeita asioita."

Dekkariesikoinen oli vuonna 1996 ilmestynyt Kuolema kulkee kesässä. Sen päähenkilöiden, opettaja Annan ja poliisi Kukkamäen elämää ja kehittyvää suhdetta saadaan seurata rikosten selvittelyn lomassa Matintuvan myöhemmissäkin dekkareissa Pelko on armoton (1997) ja Yksi kirje liikaa (1998). Matintupaa on sanottu Leena Lehtolaisen hengenheimolaiseksi: "Niin Matintupa kuin Lehtolainenkin käyttävät vanhoja kaavoja, joihin he lisäävät ripauksen tuoretta näkökulmaa. Juuri sillä tavalla syntyy mielenkiintoisia dekkareita." (Ruumiin kulttuuri 1997, 4 s. 50, Janne Mäkelä kirjasta Pelko on armoton). "Kirja on nopealukuinen, kevyellä kädellä kirjoitettu. Tapahtuu hirveyksiä, mutta eivät ne nyt niin syvällisesti lukijaa kosketa. Nopealukuisuus sinänsä ei ole mitenkään negatiivinen asia, sehän tarkoittaa sitä että mielenkiinto ei ehdi herpaantua ja tarina kulkee jouheasti eteenpäin." (Ruumiin kulttuuri 1997, 4 s. 47-48, Sirpa Bitter kirjasta Yksi kirje liikaa)

Piippo ja mies Marokosta -dekkarissa (1999) rikosten selvittämisen aloitti kirjailijan uusi sankari, persoonallinen rikosylikonstaapeli Aleksanteri Piippo. Vuonna 2005 ilmestynyt Piippo ja häpeän kasvot on seitsemäs Piippo-dekkari.

Kritiikeissä dekkareita on kiitetty kielen sujuvuudesta, huolellisesta juonen kehittelystä, osuvasta huumorista ja erityisesti ihmissuhteiden kuvauksesta.

- Niin dekkareissa kuin nuortenkirjoissaan Tuula T. Matintupa viljelee railakasta huumoria. Hänen kerrontansa nousee arjesta, ja ihmisten tekemiset ja vuoropuhelut ovatkin kotimaista arkea eloisimmillaan. Hän luottaa tavalliseen elämään, jonka keskelle jännityksen elementit nousevat miltei huomaamatta. (Eila Jaatinen teoksessa Kotimaisia nykykertojia 3 [2000])

Kirjailijan työstä

"Pikkutyttönä piirtelin kaikkien satukirjojeni takakansiin. Erään kirjan kannessa on piirtämäni prinsessa, josta johtaa viiva hiukan etäämmällä sijaitsevaan viivamyttyyn. Kuva sai minut muistamaan tilanteen, jossa piirsin sen. Olin keksinyt sadun prinsessasta, joka meni vaaralliseen metsään. Yritin epätoivoisesti laatia sadusta piirrosta, koska minulla ei ollut hajuakaan kirjoittamisesta. Muistan ihmetelleeni turhautuneena, miten ne toiset tämän tekevät! Olen ollut todennäköisesti neljän vuoden ikäinen.

Ensimmäinen julkaistu kyhäelmä oli kirjoitus nuortenlehteen. Tarkastelin siinä kiemurtelevaan ja kiusallisesti käyttäytyvää otusta, eli oppilasta, opettajan silmin. Olin silloin 13-vuotias. Tapaus on jäänyt mieleeni siksi, että isäni pyysi minua huoneeseensa, näytti kirjoitusta naureskellen ja sanoi: "katsos, miten hauskan jutun joku on kirjoittanut." Tietysti hän ilahtui entisestään kuullessaan, että juttu oli minun kirjoittamani. Enteellisesti päätin tarinan ennustukseen, että tällaisesta kiusankappaleesta saattaisi tulla vaikka opettaja, kuten minun tapauksessani sitten kävikin.

Minut hyväksyttiin Nuoren Voiman Liiton jäseneksi runonäytteen perusteella, kun olin 16-vuotias. Kirjailijaliiton jäsen olen ollut vuodesta 1998.

Minä olen syntynyt ja kasvanut keskellä kirjoja. Kotona luettiin paljon. Minulla oli isoäiti, joka ei koskaan kieltäytynyt lukemasta satuja. Osasin ulkoa Topeliuksen runomuotoiset näytelmät. Kiihdyin kovasti, kun teatteriesityksissä oli jätetty vuorosanoja pois. Minut on kuulemani mukaan jouduttu usein kiusallisissa tilanteissa väkivaltaisesti vaientamaan, vaikka ilmiselvä pyrkimykseni on vain ollutkin puolustaa kirjailijan työtä. Perheessäni ei mystisoitu kirjailijan ammattia. Se oli arvostettu työ muiden töiden rinnalla. Vanhempi sisareni ajautui kirjailijaksi kummitätinsä Maija-Leena Nopparin innoittamana. Minä tein varsinaisen kirjoittamispäätöksen sinä kesänä, kun löysin Agatha Christien teokset naapurin pojan kirjahyllystä. Ahmin kirjat vinttikamarissa kahden kirjan päivävauhdilla. Pelkäsin välillä niin kovasti, että alakertaan meno hämärän portaikon kautta oli lähes mahdoton tehtävä. Silti päätin, että kerran vielä minäkin...

Kirjoitan tietokoneella. Kirjoittamiseni on iloa, surua, pakkoa, pakoa, epätoivoa, hammasten kiristystä, ahdistusta, vihaa, rakkautta jne. Joskus se on helppoa, joskus kaikkea muuta. Kehittelen juota aluksi päässäni. Alan kirjoittaa, kun henkilöt ovat tulleet riittävän tutuiksi ja olen saanut riittävät taustatiedot kootuiksi.

Kirjoittamiseni on aika itsekeskeistä. En pidä itseäni minään julistajana. Kirjoitan sellaisia dekkareita, joita itse haluaisin lukea rentoutuakseni."

Omakohtaisia

"Minulla on lukuisia lempikirjailijoita. Luen Mika Waltarin Sinuhen lähes joka vuosi, samoin Axel Munthen Huvila meren rannalla ja Tolkienin Taru sormusten herrasta ovat kestosuosikkejani. Isabelle Allende ja muut Latinalaisen Amerikan kirjailijat viehättävät minua myös kovasti. Lukemisen lisäksi kuuntelen paljon CD-, ja kasettikirjoja, etenkin siivotessani ja ajaessani autolla pitempiä matkoja..

Tärkeintä elämässä minulle ovat lapset perheineen sekä kristillinen vakaumus. Minulla on ollut lapsesta saakka Jumalaan hyvin luottamuksellinen ja välitön suhde, joka murrosiän myrskyjen jälkeen kirkastui aikuisiällä ehkä hiukan kypsempään muotoon."

Kotomaakunnasta

"En ole perimältäni eteläpohjalainen. Olen kuitenkin syntynyt täällä ja elänyt täällä lähes koko elämäni. Luulen, että lakeus on tullut osaksi minua, sillä ahdistun helposti, jos en kykene katsomaan kauas."

Suhdettaan pirkanmaalaisuuteen Matintupa selvittää: "Olen syntynyt ja kasvanut Pohjanmaalla, mutta vanhempani eivät olleet sieltä kotoisin. Pirkanmaalla olen asunut vasta vähän aikaa [v. 2004]. Äitini isän suku on lähtöisin Vesilahdelta. Olen kotiutunut tänne hyvin. Pohjalaisuus on minussa syvällä, mutta siitä huolimatta tunnen, että juureni ovat täällä."