Linnunaivot

Maapallon toisella puolella reissaajat saavat kokea luonnonvoimien koko armottomuuden rankkasateista ja sademetsien upottavasta mudasta aina kilometrien pituisten hiekkarantojen paahtavaan kuumuuteen. Mutta mikään ei riitä Jyrkille. Matkasta kehittyy vähitellen piinaava jännitysnäytelmä.

Kun alkaa tapahtua outoja asioita, huolellisesti tehdyt suunnitelmat murentuvat. Ja kun kaiken taustalla oleva totuus alkaa hahmottua, pariskunta on ehkä jo liian pitkällä matkallaan pimeyden sydämeen.

Johanna Sinisalon romaani Linnunaivot kuvaa taidokkaasti länsimaisen ihmisen sammumatonta kaipuuta kohti puhdasta ja alkuperäistä. Samalla se näyttää tämän kaipuun nurjan puolen: kyltymättömän halun hallita, tunkeutua ja jättää merkkinsä maisemaan. Mitä on tapahtumassa ihmisille ja koko maailmalle, kun vain äärikokemus riittää elämän sisällöksi?
(Teos)
Onko enää olemassa koskematonta erämaata? Ja onko ihmisen edes ylipäätään mahdollista enää kohdata luontoa suoraan, päästä takaisin sen saumattomaksi osaksi?

Muun muassa näitä kysymyksiä pohtii Sinisalon puhutteleva ja ajankohtainen romaani, joka kertoo nuorenparin vaellusmatkasta Uuteen-Seelantiin ja Tasmaniaan. Jyrki on kokenut vaeltaja, joka halveksii aloittelijoita ja turisteja, hän haluaa kokea luonnon mahdollisimman aitona, vähäistenkin ihmisjälkien jättämistä erämaahan on ehdottomasti vältettävä. Heidille vaellus on ensimmäinen, hän on lähtenyt mukaan vain Jyrkin takia ja jättänyt jopa työnsä päästäkseen puolivuotiselle reissulle. Parisuhde on koetuksella äärioloissa, keskellä erämaata, jossa päivittäiset ruoka-annokset on laskettu grammalleen ja on selviydyttävä ilman sellaisia ylellisyyksiä kuin suihku ja terveyssiteet.

Luontoa ei kuitenkaan voi hallita. Sen on unohtanut jopa ekoihmiseksi tunnustautuva, ja sillä ylpeilevä Jyrki, joka on suunnitellut matkan pienintäkin yksityiskohtaa, varusteita ja päivittäisiä ravintoannoksia myöten. Rankkasade homehduttaa leivät ja tavaroita alkaa selittämättömästi kadota. Asialla lienevät älykkäät, mutta keppostelevat kea-papukaijat, joihin romaanin nimikin viittaa. Tai niin nuoripari ainakin haluaa uskoa. Uhkan tuntua tarinaan luovat osaltaan myös viittaukset Joseph Conradin klassikkoromaaniin Pimeyden sydän, sekä varsinaisen kerronnan lomaan ripotellut tekstikatkelmat, joissa pääsee esiin Heidin syrjäytyneen, koto-Suomessa rötöstelevän pikkuveljen näkökulma. Matkakertomuksena ja ihmissuhdekuvauksena alkanut romaani kääntyy taitavasti jännäriksi, selviytymiskamppailuksi ihmistä vanhemman ja mahtavamman, arvaamattoman luonnon keskellä, "pimeyden sydämessä".
(Silene Lehto/ Sanojen aika)