Kuinka maa muuttui musiikiksi

Viimein syksy tulee, aika jolloin värit valuvat albumien lehdiltä ja keltainen matto peittelee maan. Viimein soivat kaupungin keuhkot, penkit ja lyhty pylväät tuulessa, roskapöntöt- äitien painajaiset nieluissaan, neulat kuin värttinät. Suonissa virtaavat unelmat, suonissasi, Helsinki, kotiesi kätköissä miljoonat unelmat. Kuljen Korkeavuorenkatua ylös, kun meri nojaa selkääni, kuiskii viestejä hiuksiini, Itämeri, ääniä Uunisaaren takaa, suolasormet kaupungin keuhkoissa, mätämeri, kuolasuu. Kuljen Annakatua ja Isorobaa, kun juottolat tyhjentävät suolensa, ja näen: taas eksyneet pitävät omistaan huolen.//

Keltaisin sormin ja sinisin sydämin käärin aamuista sätkää, Helsinki, sinisen veresi sykkeessä kuljen valtimoa, laskimoa pitkin. Kuljen askelten kauissa tanssivien lyhtyjesi alla. Bulevardia kuljen, sen kiiltävää mattoa, pois peilien pinnoilta. Ja yhä etsin sinua porraskäytävien hämärästä, jähmeiden porttien takaa. Aamuyön lammikoista, roiskuvan pimeän rippeistä heijastuu kuvasi, kuvajainen näyteikkunoiden pinnoilta, kasvot jotka liukuvat alati huomiseen.