Pohjoisen yössä kerran

Mauri Paasilinnan viides kertomuskokoelma liikkuu tuttuun tapaan Lapin tuntureilla, vesillä ja rääseiköissä. Pohjoisen yö on vaalea, ja mieluusti sen sylissä turisti lomailee. Mutta pohjoisen väen tavat ovat oudot eteläisen mielestä, ja vieläkin oudommalta tuntuu etelän mies pohjoisen asukin silmissä. Niin kuin sekin vapaus, mitä sekin muka on, se mitä etelään siirtynyt niin kovasti kaipaa? Ja miksi luontoa muka on niin kovasti suojeltava? "Täälläpäin luonto ei näytä mitenkään olevan alakynnessa. Pihat ja pellot puskittuvat, jäiden lähtö vei minulta kelomökin ja Namman katolle kiipesi kevättalvella ilves. Ei täällä ole ennen tarvinnut lapsia kouluun viedä, mutta nyt täytyy. Karhu kulkee tuossa kylän kaatopaikalla. Joskus tulee vastaan tiellä ja siinä on, antaako auton mennä." Näin tuumii pohjoisen asukas Vesa etelään muuttaneelle ja pohjoisen vapautta kaihoavalle Mikalle. Ja liikemies Liimataiset ovat vielä oudompi ihmislaji pohjoisen asukkaan mielestä. Teltan ne tarvitsevat suojakseen, ja kanoottia ne eivät osaa oikein käyttää. Eivätkä pikkutakkimiehet pohjoisen pakkasissa tarkene. Sauna heille on lämmitettävä, ja säikkyvät he sittenkin, esimerkiksi pohjoisen naisten komeata vartta ja kiihkeätä kaipuuta.