Pienen tontun ihmeellinen joulu
Tyyppi
kuvakirjat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Pienen tontun ihmeellinen joulu on joulun lämpöä ja sanomaa sädehtivä, runollisen kaunis kertomus. Pienen tontun pihalla kasvaa niin suuri pensas, että tonttu voi kävellä sen sisällä kuin metsässä. Pensaassa näkyy koko vuoden kierto. Keväällä sitä täplittää hiirenkorvien vihreys, kesällä se tuuhistuu lehtimajaksi ja lintujen laulu kaikuu aamusta iltaan, läpi yönkin. Syksyllä pensas lehahtaa riemullisen punaiseksi ja tonttu kerää lehdistä kauneimmat ja levittää ne tupansa pöydälle. Sitten eräänä kylmänä päivänä alkaa sataa lunta ja pensas pörröttyy höntyiseen vaippaan. Siitä hetkestä lähtien tonttu alkaa odottaa joulua. Mutta joulu viipyy ja viipyy. "Olen hyvin pieni tonttu, melkein näkymätön! Jospa laulan joululaulun! Joulu ei voi kulkea ohi kuulematta sitä", tonttu päättää. Tontun yksinäinen laulu on kuitenkin kovin hentoa, eivätkä tontun muutkaan toimet ota oikein onnistuakseen. Kunnes hän aivan sattumalta keksii mitä tehdä, ja pian tontun piha täyttyy tuoksuista, tunnelmista ja ystävistä.
Rakastetun ja palkitun Hannu Tainan upeat akvarellit henkivät aitoa joulun tunnelmaa. Pienen tontun ihmeellinen joulu on kuvakirjaklassikko jo syntyessään. Inkeri Karvonen on kirjoittanut aiemmin muun muassa runoja ja suositun lastenromaanin Hiirenpolku Hupalaan.
Rakastetun ja palkitun Hannu Tainan upeat akvarellit henkivät aitoa joulun tunnelmaa. Pienen tontun ihmeellinen joulu on kuvakirjaklassikko jo syntyessään. Inkeri Karvonen on kirjoittanut aiemmin muun muassa runoja ja suositun lastenromaanin Hiirenpolku Hupalaan.
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
25