Loistohotelli

Tämä mainetta saavuttanut uuden kirjallisuuden edustaja ei ole suuren yleisön kirja. Jos suojapaperissa ei olisi lyhyttä selvitystä, kestäisi pitkään, ennen kuin todellinen tilanne hahmottuisi niistä impressioista ja fragmenteista, joista sitä kootaan. Tunnelma on tiivis, vaikka kirja ei ole. Lyhyen ajankohdan kuluessa Barcelonalainen hotelli piirtyy näkyviin sisällissotaan osallistuvien silmin koettuna: sota, huoneet, huonekalut, ihmiset, tapahtumat hahmottuvat rikkinäisinä palasina, tunnelmana, jonka tekijöinä ovat hotellin ja sen ympäristön tavanomaiset puitteet, esineet ja asiat. Nämä saavat tuossa tilanteessa suhteetonta merkitsevyyttä ja uusia piirteitä, ne laajenevat näkymiksi, joiden pieninkin yksityiskohta näkyy selvänä ja ainutkertaisena, mutta kuitenkin satunnaisena. Tavanomaisen lauseopin kahleista vapautunut sana ja muoto saavat mielekkyyttä ja voimaa. Tämä vaatii lukijalta tuskallista muotoon ja sisältöön tunkeutumista: mitään ei itse asiassa tapahdu ja kuitenkin koko ajan kaikki tapahtuva saa kuin tulehtuneet, paisuneet mittasuhteet. Kirja on merkkiteos, nimenomaan kielen käytön osalta. Lukijakunta jäänee kuitenkin suppeaksi, sillä kirja ei ole nykyaikaiselle nopeaan läpi lukemiseen tottuneelle ihmiselle helppo annos. Siihen tulee ensin tutustua, lukeminen onnistuu vasta usean yrityksen jälkeen. Siitä huolimatta ja sen takia kirjastoihin.