Paikka auringossa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1974

Teosarvio

Jo ennen vallankumousta tunnettu naiskirjailija kertoo vallankumouksen puhjetessa viettämistään sekasorron päivistä eräässä pienessä Mustanmeren rannikon kaupungissa ja niisä riidoista, joita venäläiseen sivistyneistöön kuuluvien oli elettävä, ennen kuin heistä kukin teki päätöksensä, paetako ulkomaille vai jäädäkö Neuvostoliittoon sen omaksumien uusien ihanteiden palvelukseen työntekijäksi.

I. P:ri.