Viimeiset maisemat
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Ilmestynyt numerossa
3/1974
Teosarvio
Virisalo, Toini: Viimeiset maisemat.
Vuosi sitten ilmestynyt 'Ei kiitos' oli itseään auki kirjoittavan ihmisen purkaus, aggressiivinen, railakas, mukaan tempaava. Uudessa kirjassa puhutaan jo tasaisemmalla äänellä, paikoin jopa lämpimästi, hellästi. Siinä on edelleen eräänlaista oman pettyneen minän hoitokäsittelyä, keski-ikäisyyden ja työttömyyden turhautumien pohtimista. "Kun voisi tulla vapaaksi toisista ihmisistä ja myös itsestään, nähdä kaikki maisemat ja kulkea ne läpi." Uskon että Virisalon terapiasta voi hyötyä moni samantapaisessa asemassa oleva: lahjakas ihminen väärällä kohtaa elämässä, äiti-ihminen vailla lasta, nuorison ymmärtäjä vailla yhteyttä nuorisoon, paljon varastoitua lämpöä vailla käyttöä. "Häpeän omaa sukupolveani joka elintason myötä loi kivenkovan ja turvattoman maailman." Melun ja saasteen keskelle tämä huutavan ääni korvesta sinkoaa epätoivoisen toiveensa: "Jos yhdessä pystyisimme panemaan yhteiselle tuholle sulun." Virisalo ansaitsee lukijoita: hänen epäsovinnaisuutensa antaa tutuillekin asioille tärkeää uutta valaistusta, on todella rohkaisevaa kokea elämän myönteisyys joka on kestänyt pitkään ankeaa arkea ja ahdistusta.
Vuosi sitten ilmestynyt 'Ei kiitos' oli itseään auki kirjoittavan ihmisen purkaus, aggressiivinen, railakas, mukaan tempaava. Uudessa kirjassa puhutaan jo tasaisemmalla äänellä, paikoin jopa lämpimästi, hellästi. Siinä on edelleen eräänlaista oman pettyneen minän hoitokäsittelyä, keski-ikäisyyden ja työttömyyden turhautumien pohtimista. "Kun voisi tulla vapaaksi toisista ihmisistä ja myös itsestään, nähdä kaikki maisemat ja kulkea ne läpi." Uskon että Virisalon terapiasta voi hyötyä moni samantapaisessa asemassa oleva: lahjakas ihminen väärällä kohtaa elämässä, äiti-ihminen vailla lasta, nuorison ymmärtäjä vailla yhteyttä nuorisoon, paljon varastoitua lämpöä vailla käyttöä. "Häpeän omaa sukupolveani joka elintason myötä loi kivenkovan ja turvattoman maailman." Melun ja saasteen keskelle tämä huutavan ääni korvesta sinkoaa epätoivoisen toiveensa: "Jos yhdessä pystyisimme panemaan yhteiselle tuholle sulun." Virisalo ansaitsee lukijoita: hänen epäsovinnaisuutensa antaa tutuillekin asioille tärkeää uutta valaistusta, on todella rohkaisevaa kokea elämän myönteisyys joka on kestänyt pitkään ankeaa arkea ja ahdistusta.