Kuriiri katoaa
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
5/1968
Teosarvio
Asioihin tuntuu Anttala käyvän enempiä selittelemättä: ensimmäisellä sivulla tutustutaan kapteeni Helaharjuun, josta odottaa kirjan henkilögalleriaan pysyvää jäsentä, mutta neljännellä sivulla ,tämä on jo vainaja. Kirjan alku ei anna perin hyvää kuvaa esikunnan älystä: kun yksin autolla liikkeellä ollut upseeri on ammuttu, lähetetään toinen yksinään samaan kohtaloon. Näiden tapahtumien avulla Anttala avaa suomalaisen sotatilanteen vakoilutarinan. Vankka asiantuntemus sotilaan ja hänen ympäristönsä kuvaamisessa auttaa tekijää luomaan sinänsä vähä sen oudolta tuntuvasta tapahtumasarjasta suhteellisen uskottavan. Jännitystä tekijä myös saa mukaan tarpeellisen määrän. Selvyyden vuoksi kuitenkin sanottakoon, että tämä teos ei ole dokumentti.