Odysseus

James Joycen kuuluisa Odysseus taisi tulla useiden suomalaisten kirjallisuudenharrastajien tietoon silloin kun Alex Matson käsitteli sitä Romaanitaiteessaan. Suomennosta ei ole oikein tohdittu toivoakaan ennen kuin ihmemies Pentti Saarikosken kuultiin käyneen mielikuvituksellisen laajaan urakkaan. Tämä työ on edellyttänyt tekijältään kielemme sanavaraston perusteellista inventointia ja kansankielen - myös slangin - ja Lönnrotin sanakirjan kerrostumien penkomista. Se on ajanut sanaleikkeihin, johtanut muodostamaan sanoja, jopa tekemään sellaisia virheitä kuin ihmiset puheessaan tekevät. Vain näin on ollut mahdollista hahmottaa toiselle kielelle Joycen fantastista ideaa, pyrkimystä panna paperille eräiden henkilöiden elämää kokonaisuudessaan sellaisena kuin sitä eletään yhtenä päivänä Dublinissa, ottaa kirjaan kaikki, mitä he näkevät, haistavat, maistavat, ajattelevat, muistavat, torjuvat, himoitsevat, hylkäävät, kaikki mitä tapahtuu heidän näkökentässään, heidän päässään ja heidän ruumiissaan, historia, tavat, uskonto, kunkin elimen toiminta. Romaanin lukijalle asettamista pulmista saanee aavistuksen, kun toteaa, että ns. sisäistä monologia edustavat, sivukaupalla pisteettä jatkuvat kohdat ovat ehkä kaikkein helpoimmin tajuttavissa. Suuret ja suurenpuoleiset kirjastot lienevät Odysseuksen jo hankkineet, keskikokoiset ehkä epäröineet, pienet vierastaneet kirjaa. Arvaan, että tällaisten teosten lainauskerrat jäävät jossakin vaatimattomassa kirjastossa vähiin, mutta tiedän tässä helposti jouduttavan kehään: jos kirjasto sivuuttaa vaateliasta kirjallisuutta tietoisesti tai tiedottomasti etsivien lainaajien toiveet, ei asiakaspiirissäkään tapahdu vaatimustason jatkuvaa nousua. Käsittääkseni sekin olisi eräs tavoite.