Kummisetä ja Rosemarie
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
1936
Teosarvio
Vanhaan tyyliin kirjoitettu kertomus eläkkeellä olevasta oppineesta kaupunkilaisherrasta, joka joutuu eriskummallisiin seikkailuihin maalaiskylässä koettaessaan auttaa nuorta kummitytärtään. Kirjassa on sekä hyvin ilkeitä että hyvin hyviä ihmisiä sekä paljon jännittäviä tilanteita. Kertomisen iloa ja taitoa siinä on, mutta lopultakin se muistuttaa lähinnä jotakuta yksinkertaista satua pahojen ihmisten valtaan joutuneesta tytöstä, joka lopuksi pelastuu. Myötätuntoa ja oikeudentuntoa se kyllä on omiaan herättämään eikä siitä rehevää huumoriakaan puutu. Henkilöt ovat samantapaisia tyyppejä kuin Dickensillä, jonka teoksia tämä muutenkin muistuttaa, mutta uskottaviksi ja eläviksi ne eivät ainakaan kaikki lukijan mieleen hahmoudu. Sopii kirjastoihin.