Merilinja
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
1/1974
Teosarvio
Abraham, Cyril: Merilinja. Romaani.
Lienee varsin tavallista, että suositusta televisiosarjasta tehdään hyvin pian myös kirja. Filminä Merilinja vaikutti hieman sekavalta eikä kirjakaan aivan selkeä ole. Aihe on omalla tavallaan kiehtova: meri ja merimieselämä. Tarina kertoo viime vuosisadan puolenvälin Englannista. Keskeisenä aiheena on purjealusten ja höyrylaivojen kamppailu, jota tarkastellaan nuoren ja yltiöpäisen kapteeni Onedinin näkökulmasta. Ei aivan huono viihdekirja, mutta käännös häiritsee.