Rio Granden lainsuojattomat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1979

Teosarvio

Dodgen karjakaupungin mailla on syntynyt sota laidunalueista. Pitkäsarvisen, vaeltavan karjan aika alkaa olla ohi ja piikkilanka tekee tuloaan länteen. Karjankasvattajien keskinäiseen vihanpitoon kätkeytyy lisäksi karjavarkaus- ja salakuljetussuunnitelma. Teos ei ole yhtä heikko kuin tekijän edellinen suomennettu aikaansaannos, mutta suhteellisen sekava se on loppuun asti. Kaikki entiset kliseet ovat mukana. Luodit läiskähtelevät vaarallisen lähelle sankaria, mutta osuvat muihin. Loppuratkaisu on keinotekoinen ja epälooginen. Eräät tappelut on kuvattu tavattoman raa'asti ja verisesti. Tarpeetonta kirjallisuutta.