Annu

Eeva Tikka puhuu tässä romaanissaan ammattiinsa kuuluvasta koulumaailmasta, opettajan haavoittuvuudesta ja nuoruuden itselleenkin ongelmallisesta käytöksestä, jonka hiertävinä taustatekijöinä ovat apeat ja tyhjät kodit, tulevaisuuden epävarmuus ja lähimmäisen tuen tarve sekä ymmärtämisvaade. Teoksessa seurataan toisaalta nuoren biologianopettajan elämänkriisiä, toisaalta murrosikäisen tytön yksinäisyyden, epävarmuuden ja kapinallisuuden suojavarustuksen murtumista lapsekkaaseen itsemurhayritykseen ja vähittäistä selkiintymistä aikuisen askeliin. Tikan tuotannon keskeisteemat: huoli luonnon turmeltumisesta ja elämyksellinen samastuminen sen monimuotoisuuteen, syntymän ja kuoleman vastapoolien välttämättömyys elämää ylläpitävinä ja rakentavina voimina sekä eräänlainen traaginen optimismi elämän säilymisen ja jatkumisen suhteen ovat perusantia tässäkin hiljaisella vakaumuksella puhelevassa romaanissa. Kirjailijan ydintuotantoa teos ei mielestäni kuitenkaan ole, sillä sisäinen jännite pääsee välillä pahastikin katkeilemaan.