Hämärän matkamiehet
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
9/1964
Teosarvio
Viivian elää yhdeksän vuotiaan elämäänsä sangen tavallisessa meluisassa perheessä, jonka isän äidin lisäksi muodostavat pikkusisar Tumppi ja pikkuveli Romi Höperöjänis. Ihmekö siis, jos tyttö joskus pujahtaakin arkipäivästään sadun kultaamalle Toiselle Puolelle, jossa odottelevat lohikäärmeet, ritarit, vampyretit ja merkilliset taianomaiset seikkailut. Satu Waltari yhdistää luontevasti pakinoistaan tutun arkipäivän ja mielikuvitusmaailman ihmeet, hieman ironisin kääntein sävytetty arki muodostaa turvallisen taustan Viivianin lennokkaille seikkailuille omassa ihmemaailmassaan. Kirja ei ole tarkoitettu lapsille (vaikkakin monista Viivianin elämyksistä tulee kerrottuna oikein hauska pienten tarina). Sensijaan se on virkistävä aikuisten puolisatu, josta muitten ohella uskoisi myös ymmärtäväisten isoäitien nauttivan. Kirjastoihin.