Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Bille
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
1930-luku nuoressa Latvian valtiossa. Demokratia on vaihtunut Krlis Ulmaniksen yksinvaltaan. Mihin maa on menossa, ja mitä kokee pieni tyttö, jolta ei mitään kysytä? Bille kasvaa sekä Riian työläiskortteleissa että syrjäkylällä sukulaisten paimentyttönä. Hänen arkeensa kuuluu tyly äiti, lempeä mutta tuurijuoppo isä sekä ankara mummi, mutta herkkää tyttöä kannattelee mielikuvitus ja kirjojen ihmeellinen maailma. Taustalla ovat kirjailija Vizma Belsevican omat lapsuudenkokemukset. BILLE ilmestyi vuonna 1992, kun Neuvostoliitto oli romahtanut ja Latvia saanut itsenäisyytensä takaisin. Kirja edusti Latviassa uutta lapsikuvausta, ei kaunista maalaisidylliä vaan karua ja realistista. Kirja asetti myös kyseenalaiseksi Ulmaniksen ajan, jota oli neuvostovallan keskellä muisteltu nostalgisesti. Eikö se ollutkaan isänmaallisen toiveikkuuden aikaa? BILLE sai myöhemmin kaksi jatko-osaa, ja trilogia kuuluu Latvian kulttuurin kaanoniin. Ensimmäisen osan pohjalta tehtiin vuonna 2018 myös elokuva.
(Paperiporo)
(Paperiporo)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Päähenkilöt
Tarkka aika
Alkukieli
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ilmestymisaika
Sivumäärä
235
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Sarjamerkintä
Nimi
Ilmestymisaika
Sivumäärä
346
Kustantaja
Kieli
Kääntäjä
Lisätietoja
Trilogian ensimmäinen osa.