Keksi, Antti Mikkelinpoika
Elämäkertatietoa
Antti Mikonpoika Keksi, ruotsalaiselta nimeltään Anders Mickelsson Keksi, (noin 1622 Ylitornio – 1705) on ensimmäinen nimeltä tunnettu suomenkielinen kansanrunoilija. Hän kirjoitti ainakin kaksi kalevalamittaista runoa, jotka ovat vanhimpia säilyneitä tornionlaaksonsuomeksi eli meänkielellä laadittuja teoksia. Tyyliltään runot ovat ironisia ja humoristisia.
Keksi oli sotilas ja tilallinen. Hän avioitui Ylitornion Marjosaaren Keksin talon tyttären kanssa ja tuli isännäksi taloon. Silloisen yleisen käytännön mukaan hänet kirjattiin Keksin taloon, josta tuli myös hänen "sukunimensä". Myöhemmin hän perusti Tornionjoen länsipuolelle Torakankorvaan Antintalon.
Maanviljelystä enemmän Keksiä kiehtoi kuitenkin runonlaulu. Perimätiedon mukaan hän kiersi Tornionjokivarressa talosta taloon esittämässä laulujaan ja tuli tunnetuksi jokivarren asukkaiden keskuudessa. 1600-luvun lopulla suurina katovuosina Antti Keksin mainitaan käyneen Norjassa asti laulamassa Jäämeren rannalla sinne muuttaneille kveeneille.
Keksin runoja on jälkipolville säilynyt kaksi. Tunnetumpi niistä on Laulu jäänlähdöstä Tornionjoessa 1677. Toinen runoista on pilkkalaulu Ylitornion kirkkoherrasta Nicolaus Ulopolitaniuksesta. Ennen muistiinmerkitsemistä laulut elivät kansan suussa yli vuosisadan. Jo tuo osoittaa, että Keksin runot olivat tunnettuja kansan keskuudessa. Kerrotaan, että vielä 1950-luvulla on Tornionjoen Ruotsin puolella tavattu ihmisiä, jotka osasivat Antti Keksin tulvalaulun muistiperintönä.
Italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi pysähtyi matkallaan Nordkapiin Ylitorniolla, ja siellä rovasti Svanberg kertoi kertoi Keksin laulusta. Keksin laulu saneltiin hänelle ja kirjoitettiin muistiin. Toinen Keksin säilyneistä runoista on Frans Mikael Franzénin jälkeläisten lahjoittamasta suomalaisten kansanlaulujen kokoelmasta. Se kertoo pilkalliseen sävyyn Ylitornion kirkkoherrasta Nicolaus Ulopolitaniuksesta, jolla oli ”teinin tieto, papin palkka”. Pappi ei Keksin mukaan saanut omin avuin saarnaa aikaan, ainoastaan ”postillasta prätiköitti”.
Keksi käytti runoissaan Kalevala-mittaa. Tunnetuissa runoissaan hän osoittaa mainiota huumoria, joka joskus muuttuu mitä kirpeimmäksi ivaksi. Runoilla on myös kulttuurihistoriallista arvoa. Niistä saa eloisan kuvan Tornionlaaksosta ja sen asukkaista. Monissa kohdin runot täsmäävät virallisten asiakirjojen kanssa vaikka elivät vain suullisena perintönä yli sadan vuoden ajan.
Antti Keksi kuoli 83-vuotiaana vuonna 1705. Hänelle on pystytetty Tornionjoen Ruotsin puoleiselle rannalle Torakankorvaan muistokivi, jossa lukee: "Antti Mikkelinpoika Keksi, talokas – sotilas – runoseppä – n. 1622–1705." Kivessä on lainaus hänen runostaan "Laulu jäänlähdöstä Tornionjoessa 1677": ”Minä Keksi kankahalta katson, varoittelen vaaran päältä, turvassa Torakankorvassa”.
Keksi oli sotilas ja tilallinen. Hän avioitui Ylitornion Marjosaaren Keksin talon tyttären kanssa ja tuli isännäksi taloon. Silloisen yleisen käytännön mukaan hänet kirjattiin Keksin taloon, josta tuli myös hänen "sukunimensä". Myöhemmin hän perusti Tornionjoen länsipuolelle Torakankorvaan Antintalon.
Maanviljelystä enemmän Keksiä kiehtoi kuitenkin runonlaulu. Perimätiedon mukaan hän kiersi Tornionjokivarressa talosta taloon esittämässä laulujaan ja tuli tunnetuksi jokivarren asukkaiden keskuudessa. 1600-luvun lopulla suurina katovuosina Antti Keksin mainitaan käyneen Norjassa asti laulamassa Jäämeren rannalla sinne muuttaneille kveeneille.
Keksin runoja on jälkipolville säilynyt kaksi. Tunnetumpi niistä on Laulu jäänlähdöstä Tornionjoessa 1677. Toinen runoista on pilkkalaulu Ylitornion kirkkoherrasta Nicolaus Ulopolitaniuksesta. Ennen muistiinmerkitsemistä laulut elivät kansan suussa yli vuosisadan. Jo tuo osoittaa, että Keksin runot olivat tunnettuja kansan keskuudessa. Kerrotaan, että vielä 1950-luvulla on Tornionjoen Ruotsin puolella tavattu ihmisiä, jotka osasivat Antti Keksin tulvalaulun muistiperintönä.
Italialainen tutkimusmatkailija Giuseppe Acerbi pysähtyi matkallaan Nordkapiin Ylitorniolla, ja siellä rovasti Svanberg kertoi kertoi Keksin laulusta. Keksin laulu saneltiin hänelle ja kirjoitettiin muistiin. Toinen Keksin säilyneistä runoista on Frans Mikael Franzénin jälkeläisten lahjoittamasta suomalaisten kansanlaulujen kokoelmasta. Se kertoo pilkalliseen sävyyn Ylitornion kirkkoherrasta Nicolaus Ulopolitaniuksesta, jolla oli ”teinin tieto, papin palkka”. Pappi ei Keksin mukaan saanut omin avuin saarnaa aikaan, ainoastaan ”postillasta prätiköitti”.
Keksi käytti runoissaan Kalevala-mittaa. Tunnetuissa runoissaan hän osoittaa mainiota huumoria, joka joskus muuttuu mitä kirpeimmäksi ivaksi. Runoilla on myös kulttuurihistoriallista arvoa. Niistä saa eloisan kuvan Tornionlaaksosta ja sen asukkaista. Monissa kohdin runot täsmäävät virallisten asiakirjojen kanssa vaikka elivät vain suullisena perintönä yli sadan vuoden ajan.
Antti Keksi kuoli 83-vuotiaana vuonna 1705. Hänelle on pystytetty Tornionjoen Ruotsin puoleiselle rannalle Torakankorvaan muistokivi, jossa lukee: "Antti Mikkelinpoika Keksi, talokas – sotilas – runoseppä – n. 1622–1705." Kivessä on lainaus hänen runostaan "Laulu jäänlähdöstä Tornionjoessa 1677": ”Minä Keksi kankahalta katson, varoittelen vaaran päältä, turvassa Torakankorvassa”.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Keksistä kirjoitettua:
Antti Mikkelinpoika Keksi. Talokas, sotamies, runoseppä n. 1622-1705. Övertorneå hembygds-och turisförening 1955.
Giuseppe Acerbi: Travels through Sweden, Finland and Lapland to the North Cape in the years 1798 and 1799. Matkakirja. Lontoo: Printed For Joseph Mawman, 1802.
Giuseppe Acerbi: Matka Lapissa v. 1799 /; suom. Kaarle Hirvonen ; johdannon kirj. Roberto Wis. - 2. p. - Porvoo : WSOY, 1984. - 126 s. 1. p. 1963. Lappia koskeva osa teoksesta Travels trough Sweden, Finland and Lapland to the North Cape. ISBN 951-0-12058-8.
Junttila, Arto: Runoseppä Antti Mikonpoika Keksi (1622-1705) ja kaksi hänen runoaan.
Teoksessa: Syväniemi, Uljas: Syväniemen-Ylisaukko-ojan sukukirja s. 44-55.
Hämeenlinna 1991. ISBN 952-90-2721-4.
Keksin laulu. Kaltio 1951, s. 144-145 ; Kaltio 1952, s. 10.
Keksis kväde om islossningen i Torneälven år 1677.
Kexistä vielä. Kaltio 1953, s. 15.
Laulu jäänlähdöstä Tornion Väylässä vuonna 1677. Rajalla, 2006 ja 2007. - n. 110 s. Kirjo 2006 ja 2007.
Laurila, Vihtori: Antti Keksi Suomessa ja Ruotsissa. Kaltio 1965 s. 113.
Wahlberg, Erik: Antti Keksi ja hänen sukunsa. Teoksessa: Syväniemi, Uljas: Syväniemen-Yläsaukko-ojan sukukirja. s. 28-43. Hämeenlinna 1991. ISBN 952-90-2721-4.
Wahlberg, Erik: Antti Keksi och hans släkt. Norrbotten 55, s. 37-48.
Wahlberg, Erik: Några fakta ur Antti Keksis liv. Skandinavica & Fenno-Ugrica 1954, s. 92-97.
Wahlberg, Erik: Bondeskalden Antti Keksi. Tornedalica 45, 1988
Antti Mikkelinpoika Keksi. Talokas, sotamies, runoseppä n. 1622-1705. Övertorneå hembygds-och turisförening 1955.
Giuseppe Acerbi: Travels through Sweden, Finland and Lapland to the North Cape in the years 1798 and 1799. Matkakirja. Lontoo: Printed For Joseph Mawman, 1802.
Giuseppe Acerbi: Matka Lapissa v. 1799 /; suom. Kaarle Hirvonen ; johdannon kirj. Roberto Wis. - 2. p. - Porvoo : WSOY, 1984. - 126 s. 1. p. 1963. Lappia koskeva osa teoksesta Travels trough Sweden, Finland and Lapland to the North Cape. ISBN 951-0-12058-8.
Junttila, Arto: Runoseppä Antti Mikonpoika Keksi (1622-1705) ja kaksi hänen runoaan.
Teoksessa: Syväniemi, Uljas: Syväniemen-Ylisaukko-ojan sukukirja s. 44-55.
Hämeenlinna 1991. ISBN 952-90-2721-4.
Keksin laulu. Kaltio 1951, s. 144-145 ; Kaltio 1952, s. 10.
Keksis kväde om islossningen i Torneälven år 1677.
Kexistä vielä. Kaltio 1953, s. 15.
Laulu jäänlähdöstä Tornion Väylässä vuonna 1677. Rajalla, 2006 ja 2007. - n. 110 s. Kirjo 2006 ja 2007.
Laurila, Vihtori: Antti Keksi Suomessa ja Ruotsissa. Kaltio 1965 s. 113.
Wahlberg, Erik: Antti Keksi ja hänen sukunsa. Teoksessa: Syväniemi, Uljas: Syväniemen-Yläsaukko-ojan sukukirja. s. 28-43. Hämeenlinna 1991. ISBN 952-90-2721-4.
Wahlberg, Erik: Antti Keksi och hans släkt. Norrbotten 55, s. 37-48.
Wahlberg, Erik: Några fakta ur Antti Keksis liv. Skandinavica & Fenno-Ugrica 1954, s. 92-97.
Wahlberg, Erik: Bondeskalden Antti Keksi. Tornedalica 45, 1988
Tekstinäyte
Keksin laulu jäänlähdöstä Tornionväylässä vuonna 1677
Jo nyt Herra kesää tekee
(Jo nyt Jesus kesää tekee)
Luoja suuri suveaapi.
Maria maata paljastaapi.
Tulvan tuopi tunturista,
Veden vaaroist' valottaapi
Tornionjokehen johdattaapi.
Jo nyt Herra kesää tekee
(Jo nyt Jesus kesää tekee)
Luoja suuri suveaapi.
Maria maata paljastaapi.
Tulvan tuopi tunturista,
Veden vaaroist' valottaapi
Tornionjokehen johdattaapi.
Niittysaaren Simulta siirsi,
Härjän Juusolta hävitti.
Niityn lohkais Lovikassa,
Pajalassa pahoin teki.
Niityn otti, karin jätti,
Kaatoi karin niityn päälle.
Puodin Mommalta pudisti,
Sirman jyvät siirsi poijes,
Jost olutt olevasti,
Lappi laudi juoda sait,
Kurkkuins' kuivuutta surevat,
Kurmupeskeiss' kulkijat.
Kaappais myllyn Kaartisesta,
Jarhoisehen juhaman vei,
Tääl' oli vetttä viljemmälti,
Kivet kävit käpsemmältä.
Pellon porkkais' peräti.
Ladot järveltä lakaisi.
Tuskin jätti Turtolaslta.
Tappoi siellä talvimyllyn,
Jolla Erkki verons' veti,
Manttaalinsa kaikki maksoi.
Pääkkö huusi huikiasti,
Kynsivaaran kyljessä;
"Auta miestä ajallansa,
Sinun turvihin tulvan tieltä"
Laukkoi maalle Lampiselle,
Tiesi kyllä tikatun tien
(Tiesit tien Tikkalahan)
Tunsi talon tuttavansa,
Lykkäs luhdin lyngällensä,
Pirtin siirsi pihalle.
Pani jutohon Juoksenkia,
Kylää kuuluisaa kululle,
Kattilakoskehen kohdastansa,
Padon paiskais' niskalle.
Juntti sitten metsähän meni,
Kirjoinensa, karjoinensa,
Neuvoinenesa, nastoinensa,
Siellä itse puuhun puiki,
Kussa uhrit lujast' lupais',
Ja avut kirkkohon kiintiästi,
"Jos viel' Herra helpon antais',
Että kodin kohtaisin".
Matkusti maalle Marjosaarheen.
Minä Keksi kankahalda katson,
Varoittelen vaaran päältä,
Turvass' Torakankorvassa.
Jospa Herra johdattaisi,
Hirren antais' armostansa,
Paunuiks' kaikki panisin,
Kirkon katon kunistaisin,
Templin harjaa hajonnutta.
Kaatain maahan Kaulirantaa.
Kulki Kuivakankahasehen.
Kohkoinen kovasti ähkyi,
Valta vanha röyhkiästi:
"Siirry sinne saaren puolheen,
Kaada paja Kainulaisen!
Erkki itse itkeköhön,
Kainulainen katsokohon,
Palkehitansa parkukohon".
Sieltä sitten kulkeissansa,
Kylän Haapaisen hajoitti,
Särkijärven jäitä säästi,
Vesto metsähän veteli,
Striikki samois samaa tietä.
Pakkais' maalle pappilahan.
Pappi parka pahoillansa,
Katui tuloans' Torniohon,
Papiks' pahaan pitäjähän.
Hauki kylvöt kynteleepi,
Tijunnit tietämättömätkin,
Piijat vain hyvänä pidit,
Tuvan etehen tulvan tullen,
Korennon pois olalt' korjas'.
Sitten sieltä Mikkolahan,
Kussa kaatoi kalkkipuodin,
Tervan sekahan sekoitti,
Lempo tästä leivät leipoi,
Paha puoli puuron pieksi,
Näitä teki Närkissä,
Hajoitti Harakankorven,
Pesän variksilt' varisti.
Oikiahansa Ojaisesta,
Kävi Käyräsvuopiohon,
Olli poikians' opasti,
Irvihampahilla irvisti:
"Pankahat kaljut kahden puolen,
Tulva toistikin voi tulla".
Norkutti maalle Nopalle,
Ajoi siellä aidat kokohon.
Arvais' mennä Alkkulahan,
Kaupunkiin katsomahan.
Jänkkä jäiltä haaskattihin,
Riekko itse puuhun riensi,
Luttu teki lupaukset,
Lassu lahjat kirkkohon määräis',
Niuro ei näist' mitähän tiennyt,
Knuutti kujalta kurkisti,
Immo irvisti ikkunasta,
Yrjänä kohta yritteli,
Joonas joutui juoksemalla,
Vasken väänsi väärin puolin,
Kalun halvimmin hajoitti,
Karkiainen kaukaa katsoi,
Eipä Jurvaa jutohon saanut,
Kauppi karsi katon päälle,
Sikainen sijansa piti.
Varttosaares' vajelsi,
Aitan oikiahans ojensi,
Päin päivän laskemalta,
Känsi päin päiävn nousualle.
Niuhkui sieltä Niemiselle,
Kaisa-Juntti valta vanha,
Kylän kuuluisa profeta,
Puheli Punaista merta,
Muisti töitä Mooseksen;
Jäät nyt kaaduit kahden puolen.
Kulki sieltä Kumppanille,
Lykkäis luhdin lyngällensä,
Kaatoi kodan korjallensa,
Ämmän liedelle levitti,
Tappoi ämmän tajoinensa,
Kirjoinensa karjoinensa.
Tuskin säästi Tulkkilata,
Ajatellen Armassaarta,
Naakki maalle Nautapuodin,
Saksan saaresta eroitti,
Grapen (Krapin) lapset laudi, kaikki,
Kankahalle karkoitti.
Koivukylä korkialla,
Ei se tunne tulvan töitä,
Raiskais' sitä rakisateet,
Humalamaita hukutti,
Hamppukylvöt hajoitti,
Ukon säällä pellot särki.
Vitsaniemess' viipyissänsä,
Kaatoi maahan kalapuodit,
Korpikylä kohdastansa,
Näistä häistä voiton saapi.
Kosken juovat kaikki korjais',
Kalan saalihin runsahaks' saatti.
Järvi kaunis Karunkissa,
Lähestyy nyt lähemmäksi,
Sinne Sirman jyvät jouduit,
Kahden puolen Karunkia,
Maltahiksi kaikki maaduit,
Husa siellä humalat keitti,
Riston Lassi olutta laski,
Håhlin Matti maistaissansa
(Ailin Matti maistaissansa)
Oppi oluven tuntijaksi,
Maltahan makeutta kerskais',
Juomast' vihdoin millei juopui,
Karunkia Kaanan maana
Piti Saksaa parempana,
Jutteli koht' juovuksissa,
Puheli kans' pojillensa,
Juoman hyvyyttä julisteli:
"Hyvä Mauno Martinpoika,
Potentaati Pohjanmaalla.
Järvi kaunis Karunkissa,
Siell' on olutt' olevasti,
Päällä liukkhan Liedakan,
Niskakoskenkostehella,
Jukes taal tjaatsekortnest,
Juste vuolak sjattai puurist!
Kulki kuullen Kukkolahan,
Haaskais' siellä Harilata,
Paulukselle pahoin teki,
Myllyn myötä mudoin vei;
Ämmät sitä ärjyvät,
Käsikievä käyttävät,
Latoja vain kolhoiss' kulkui,
Joista puita puuttumatta,
Ajelthiin ja aidaksia,
(Vuosi puita poltettihin
Ajastaika aidaksia)
Vojakkala voiton tunsi,
Kalajuovat hyviks' kaivoi,
Lohta niistä lohaistiinki,
Sitä pyythiin, sitä syöthiin,
Ukkoin parrat rasvast' paistoi.
Meni maalle Mattilahan,
Jatkon Juntin juotohon pani,
Taavo karkais' Karjalahan,
Juusolan itse ikä tappoi.
Karisti nyt kaupunkihin,
Survoi maahan suolapuodit,
Kauppamiehet kaikki seurassa
Keskens' keskustelevat:
"Hamppuja nyt halventakaamm'
Että Herra helpon antais',
Hahden saisimm' hangoillensa,
Tervarinnan tervehenä".
Hellälässä viimeiks' viipyi,
Momman aittaa ahdisti.
Onko raudast' rakettu,
Taikka (tahikka) vaskest' valettu.
Sinä Christian Erkinpoika,
Merehen kauvas mene nyt!
Ettes toisti Torniota,
Häijyst' tulis' hävittämähän!
Aurinko sun alentakohon,
Meren svallit survokohot!
Nämä nähty tapahtuvan,
Tornionjovell' totisesti,
Vuosiluvull' lujettavall'
1677.
Antti Mikkelinpoika Keksi
Keksin laulu jäänlähdöstä Tornionväylässä vuonna 1677.
Teoksesta: Wahlberg, Erik: Bondeskalden Antti Keksi.
Tornedalica Nr 45. Luleå, 1988, ISBN 91-7538-086-2.
Härjän Juusolta hävitti.
Niityn lohkais Lovikassa,
Pajalassa pahoin teki.
Niityn otti, karin jätti,
Kaatoi karin niityn päälle.
Puodin Mommalta pudisti,
Sirman jyvät siirsi poijes,
Jost olutt olevasti,
Lappi laudi juoda sait,
Kurkkuins' kuivuutta surevat,
Kurmupeskeiss' kulkijat.
Kaappais myllyn Kaartisesta,
Jarhoisehen juhaman vei,
Tääl' oli vetttä viljemmälti,
Kivet kävit käpsemmältä.
Pellon porkkais' peräti.
Ladot järveltä lakaisi.
Tuskin jätti Turtolaslta.
Tappoi siellä talvimyllyn,
Jolla Erkki verons' veti,
Manttaalinsa kaikki maksoi.
Pääkkö huusi huikiasti,
Kynsivaaran kyljessä;
"Auta miestä ajallansa,
Sinun turvihin tulvan tieltä"
Laukkoi maalle Lampiselle,
Tiesi kyllä tikatun tien
(Tiesit tien Tikkalahan)
Tunsi talon tuttavansa,
Lykkäs luhdin lyngällensä,
Pirtin siirsi pihalle.
Pani jutohon Juoksenkia,
Kylää kuuluisaa kululle,
Kattilakoskehen kohdastansa,
Padon paiskais' niskalle.
Juntti sitten metsähän meni,
Kirjoinensa, karjoinensa,
Neuvoinenesa, nastoinensa,
Siellä itse puuhun puiki,
Kussa uhrit lujast' lupais',
Ja avut kirkkohon kiintiästi,
"Jos viel' Herra helpon antais',
Että kodin kohtaisin".
Matkusti maalle Marjosaarheen.
Minä Keksi kankahalda katson,
Varoittelen vaaran päältä,
Turvass' Torakankorvassa.
Jospa Herra johdattaisi,
Hirren antais' armostansa,
Paunuiks' kaikki panisin,
Kirkon katon kunistaisin,
Templin harjaa hajonnutta.
Kaatain maahan Kaulirantaa.
Kulki Kuivakankahasehen.
Kohkoinen kovasti ähkyi,
Valta vanha röyhkiästi:
"Siirry sinne saaren puolheen,
Kaada paja Kainulaisen!
Erkki itse itkeköhön,
Kainulainen katsokohon,
Palkehitansa parkukohon".
Sieltä sitten kulkeissansa,
Kylän Haapaisen hajoitti,
Särkijärven jäitä säästi,
Vesto metsähän veteli,
Striikki samois samaa tietä.
Pakkais' maalle pappilahan.
Pappi parka pahoillansa,
Katui tuloans' Torniohon,
Papiks' pahaan pitäjähän.
Hauki kylvöt kynteleepi,
Tijunnit tietämättömätkin,
Piijat vain hyvänä pidit,
Tuvan etehen tulvan tullen,
Korennon pois olalt' korjas'.
Sitten sieltä Mikkolahan,
Kussa kaatoi kalkkipuodin,
Tervan sekahan sekoitti,
Lempo tästä leivät leipoi,
Paha puoli puuron pieksi,
Näitä teki Närkissä,
Hajoitti Harakankorven,
Pesän variksilt' varisti.
Oikiahansa Ojaisesta,
Kävi Käyräsvuopiohon,
Olli poikians' opasti,
Irvihampahilla irvisti:
"Pankahat kaljut kahden puolen,
Tulva toistikin voi tulla".
Norkutti maalle Nopalle,
Ajoi siellä aidat kokohon.
Arvais' mennä Alkkulahan,
Kaupunkiin katsomahan.
Jänkkä jäiltä haaskattihin,
Riekko itse puuhun riensi,
Luttu teki lupaukset,
Lassu lahjat kirkkohon määräis',
Niuro ei näist' mitähän tiennyt,
Knuutti kujalta kurkisti,
Immo irvisti ikkunasta,
Yrjänä kohta yritteli,
Joonas joutui juoksemalla,
Vasken väänsi väärin puolin,
Kalun halvimmin hajoitti,
Karkiainen kaukaa katsoi,
Eipä Jurvaa jutohon saanut,
Kauppi karsi katon päälle,
Sikainen sijansa piti.
Varttosaares' vajelsi,
Aitan oikiahans ojensi,
Päin päivän laskemalta,
Känsi päin päiävn nousualle.
Niuhkui sieltä Niemiselle,
Kaisa-Juntti valta vanha,
Kylän kuuluisa profeta,
Puheli Punaista merta,
Muisti töitä Mooseksen;
Jäät nyt kaaduit kahden puolen.
Kulki sieltä Kumppanille,
Lykkäis luhdin lyngällensä,
Kaatoi kodan korjallensa,
Ämmän liedelle levitti,
Tappoi ämmän tajoinensa,
Kirjoinensa karjoinensa.
Tuskin säästi Tulkkilata,
Ajatellen Armassaarta,
Naakki maalle Nautapuodin,
Saksan saaresta eroitti,
Grapen (Krapin) lapset laudi, kaikki,
Kankahalle karkoitti.
Koivukylä korkialla,
Ei se tunne tulvan töitä,
Raiskais' sitä rakisateet,
Humalamaita hukutti,
Hamppukylvöt hajoitti,
Ukon säällä pellot särki.
Vitsaniemess' viipyissänsä,
Kaatoi maahan kalapuodit,
Korpikylä kohdastansa,
Näistä häistä voiton saapi.
Kosken juovat kaikki korjais',
Kalan saalihin runsahaks' saatti.
Järvi kaunis Karunkissa,
Lähestyy nyt lähemmäksi,
Sinne Sirman jyvät jouduit,
Kahden puolen Karunkia,
Maltahiksi kaikki maaduit,
Husa siellä humalat keitti,
Riston Lassi olutta laski,
Håhlin Matti maistaissansa
(Ailin Matti maistaissansa)
Oppi oluven tuntijaksi,
Maltahan makeutta kerskais',
Juomast' vihdoin millei juopui,
Karunkia Kaanan maana
Piti Saksaa parempana,
Jutteli koht' juovuksissa,
Puheli kans' pojillensa,
Juoman hyvyyttä julisteli:
"Hyvä Mauno Martinpoika,
Potentaati Pohjanmaalla.
Järvi kaunis Karunkissa,
Siell' on olutt' olevasti,
Päällä liukkhan Liedakan,
Niskakoskenkostehella,
Jukes taal tjaatsekortnest,
Juste vuolak sjattai puurist!
Kulki kuullen Kukkolahan,
Haaskais' siellä Harilata,
Paulukselle pahoin teki,
Myllyn myötä mudoin vei;
Ämmät sitä ärjyvät,
Käsikievä käyttävät,
Latoja vain kolhoiss' kulkui,
Joista puita puuttumatta,
Ajelthiin ja aidaksia,
(Vuosi puita poltettihin
Ajastaika aidaksia)
Vojakkala voiton tunsi,
Kalajuovat hyviks' kaivoi,
Lohta niistä lohaistiinki,
Sitä pyythiin, sitä syöthiin,
Ukkoin parrat rasvast' paistoi.
Meni maalle Mattilahan,
Jatkon Juntin juotohon pani,
Taavo karkais' Karjalahan,
Juusolan itse ikä tappoi.
Karisti nyt kaupunkihin,
Survoi maahan suolapuodit,
Kauppamiehet kaikki seurassa
Keskens' keskustelevat:
"Hamppuja nyt halventakaamm'
Että Herra helpon antais',
Hahden saisimm' hangoillensa,
Tervarinnan tervehenä".
Hellälässä viimeiks' viipyi,
Momman aittaa ahdisti.
Onko raudast' rakettu,
Taikka (tahikka) vaskest' valettu.
Sinä Christian Erkinpoika,
Merehen kauvas mene nyt!
Ettes toisti Torniota,
Häijyst' tulis' hävittämähän!
Aurinko sun alentakohon,
Meren svallit survokohot!
Nämä nähty tapahtuvan,
Tornionjovell' totisesti,
Vuosiluvull' lujettavall'
1677.
Antti Mikkelinpoika Keksi
Keksin laulu jäänlähdöstä Tornionväylässä vuonna 1677.
Teoksesta: Wahlberg, Erik: Bondeskalden Antti Keksi.
Tornedalica Nr 45. Luleå, 1988, ISBN 91-7538-086-2.