Kun päättyy Pitkäsilta

Lehtisen esikoisromaani liikkuu samoilla kulmilla HeIsingin Kalliossa ja Sörnäisissä kuin Alpo Ruuthin Kämppä, Pirkko Saision Elämänmeno tai Anja Kaurasen Sonja O. kävi täällä. Lehtinen on näistä raadollisin ja hänen maailmansa kylmin. Hän liikkuu trokarien, juoppojen, huorien ja pikkurikollisten parissa vaivattomasti ja joka hetki intensiivisesti. Lehtisellä on hirvittävä sanomisen tarve, teksti tuntuu ryöppyävän paperille. Romaani on muistelmanluonteinen, mikä ehkä lisää entisestään elämän makua ja elävyyttä. Lehtisen kieli on maukasta, tapahtumista toiseen pikaisesti siirtyvää, kipeää mutta ymmärtävää. Lehtinen ei osoittele sormella, vaan pitäytyy tarkasti paikallisessa ja ajallisessa totuudellisuudessa. Lukijalle räväytetään kappale mennyttä maailmaa kansatieteellisen tarkasti kuvattuna. Tässä on ehkä teoksen koko rikkaus ja rajoittuneisuus.