Lyöty mies

Eettinen pohdiskelu kulkee punaisena lankana myös monissa muissa tarinoissa. Äiti-novellissa Pirjon rauhallisen aamukahvin keskeyttää ystävättären puhelinsoitto. Uimapaikan rannassa on tapettu laitapuolen kulkija, paikalta juossutta tyttöä ja poikaa etsitään. Makuuhuoneessa nukkuu ainokainen, 17-vuotias Topi, jolle äiti suunnittelee englantilaista aamiaista, jotain ekstra-hyvää siis, koska vielä pienen hetken on kaikki kunnossa. Lapsen paljaaksi ajeltu pää lepää tyynyllä kuin ”kruununjalokivi samettipieluksella” eikä ovikello ole soinut. Ehkä saavissa likoaville farkuille ja vereen tahraantuneille lenkkitossuille löytyy luonnollinen selitys? Entä jos ei?

Novellien rikoksentekijät tai sankarit, tarkastelukulma olkoon lukijan, joutuvat usein lain kanssa tekemisiin naista puolustaessaan. Teema toistuu useassa novellissa, niin edellä mainituissa kuin ”Lihavan miehen miniässä”, jossa näkökulma on poikansa kanssa asuvan leskiminiän. Sonja leikittelee ajankulukseen ajatuksella tappaa Reino. Reinoa ei tahdo kestää, ei siksi, että Reino olisi paha, ilmavaivoista kärsivä vetelys vain ja hirveä syöppö, jonka asunnossa Sonjan on asuttava, koska muutakaan ei ole. Mutta riittääkö haju syyksi tappaa toinen ihminen? Ja mitä tarkoittaa pojan suusta kuultu väite, että vaari muka olisi pelastanut äidin hengen? Eikö juoppouteen ja väkivaltaan taipuvaisen katolta putoaminen muka ollutkaan onnettomuus?

Jopi-novellissa päähenkilö on tullut polttaneeksi naisystävän saunan ja lentää Riinan omistamasta asunnosta pääsiäisen alusviikkoina. Hän tapaa baarissa ennestään tuntemansa Kotmasen ja pelastuu kylmiltä öiltä tämän lattialle. Jopi löytää itsensä rautatiekiskoilta, ei kuitenkaan niiltä, joilta juna kulkee, vaan viereisiltä. Jopi kiroaa Jumalansa, joka ei anna hänen kuollakaan ja tulkitsee tulevat tapahtumat Korkeimman määräämäksi rangaistukseksi. Kotmanen haluaa maksun maksalaatikossa paistetuista makkaroistaan ja käskee Jopin rautakaupan siivouskaappiin murtoa tekemään. Pelastaako pääsiäisen armo langenneen?

Jokisen skaala ulottuu laajalle, huolestuneiden äideistä koulukiusattuihin tyttöihin. Poliisin työyhteisökuvausta voi lukea vaikkapa humoristisessa hengessä kirjoitetusssa ”Häivytetyissä”. Hyväntahtoisesti kirjoitetutut novellit palkitsevat lukijansa.

(Kirsi Kaulio/ Sanojen aika)
Rikos, sovinto, oikeus, vääryys ja vääryyden seuraukset - Seppo Jokisen ennen julkaisemattomien tarinoiden rooleissa esiintyvät niin poliisit kuin heidän asiakkaansakin. Eivät ainoastaan rikolliset, vaan uhrit ja omaiset, sivulliset ja silminnäkijät. Ennen kaikkea niissä esiintyy elämä, jonka arvaamattomuutta poliisi joutuu jatkuvasti todistamaan.

Onko komisario Koskisen tapaamalla tuttavalla jokin synkkä salaisuus? Onko vankilasta vapautuneen miehen vaatima poliisisuojelu pelkkää julkisuudenkipeyttä? Ja miksi panttivankia pitävä aseistettu nainen ei kelpuuta neuvottelijaksi kuin Koskisen? Vanhemmiltaan kadonnut lapsi saa poliisivoimat varpailleen, ja raa'an rikoksen tehneen pojan äiti taistelee omatuntoaan vastaan. Mutta väkivaltajaoksen uusi päällikkö ajaa Koskisen epätoivon partaalle päättömillä ideoillaan..
Lähde: http://www.sunpoint.net/~sjokinen/uusin.html