Kuriton sukupolvi

»Kuriton sukupolvi», Mika Waltarin toinen näytelmä, kuvaa nykyaikaista helsinkiläisnuorisoa ja »porvarillisen» perheen eri jäsenten keskinäisiä suhteita, eritoten vanhempain ja lasten vastakohtaisuutta. Sen varsinaisena psykologisena keskeisaiheena on se sielullinen muutos, mikä tapahtuu vanhan polven pääedustajassa, professori Varavaarassa. Professori on alussa äärimmäisen vaatimaton ja avuton tohvelisankari. – Mutta viimeisessä näytöksessä tapaamme hänet voimakastahtoisena kotityrannina, joka kääntää holtittoman perheensä aivan toiseksi. Täydellinen muutos on omansa lisäämään näytelmän koomillista tehokkuutta sekä herättää lukijassa sielu tieteellistä mielenkiintoa. Vaikka »Kuriton sukupolvi» on luonteeltaan huvinäytelmä. sisältyy siihen suuri annos vakavuutta ja eräänlaista opettavaisuutta. Waltari haluaa osoittaa, että nuoriso on saanut kasvaa liian yksikseen, ilman vanhemman polven ohjausta, ja että lähinnä siitä syystä nuoret eksyvät »kurittomuuteen». Lisäksi tekijä tuo esille erään toisenkin teeman: henkisen työn aliarvioidun aseman nykyhetkellä. Muutamissa näytelmän vuorosanoissa, joissa pureva arvostelu kohdistetaan nykyajan nuorisoon, tapaa liian suuressa määrin yleistä mistä ja sen vuoksi yli maalin ampumista. Mutta ei voi kieltää, että Waltari läpileikkauskuvassaan nykyajan nuorisosta ilmentää objektiivisestikin ja ennakkoluulottomasti eräitä nuorison elämään olennaisesti kuuluvia piirteitä ja että hänen rohkea satiirinsa monin paikoin on sattuvaakin. »Kuriton sukupolvi» osoittaa tekijässään komediallista kekseliäisyyttä. Se on erittäin esityskelpoinen.