Isät kulkivat pilven alla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1976

Teosarvio

Vankkaan historialliseen ja kirkkohistorialliseen tietoon perustuva esikoisromaani kertoo 1700-luvun alkupuoliskon henkien taistelusta Ruotsi-Suomessa. Radikaalipietistit Erikssonin veljekset ja heidän hengenheimolaisensa käyvät itsepäistä, toivotonta taistelua omantunnonvapauden puolesta mahtavaa kirkon auktoriteettia vastaan. Erikssonien jyrkän ja eristäytyvän asenteen rinnalla kulkee toisenlaisen aitouden linja: niiden, jotka etsivät yhteyttä erilaisten kristittyjen välillä. - Teosta hallitsee voimakas sisäinen jännitys, jota voi tarkastella eri näkökulmista. Kirja on moni-ilmeinen, sisäisesti rikas, sillä on sanottavaa myös tälle ajalle, jonka jännityksien kentässä nyt eletään. Mutta luulen, että tähän romaaniin pääsevät sisälle vain ne, jotka tavalla tai toisella ovat tietoisia tällaisten uskonnollisten virtauksien luonteesta tai ovat niissä mukana. Kirkkohistoriallista ja teologistakin tietoa tässä tarvittaisiin, ettei lukijan ote herpoa ennen aikojaan. Varsinkin kun kerronta on tiivistä, täynnä sisäistä latausta ja romaanin suuri henkilömäärä ja yksityiskohtien runsaus vaatii todella ponnistelemaan kokonaiskuvan luomiseksi.