Partion vahvuus 20

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1968

Teosarvio

Olen aikaisemmin todennut, että kaukopartion "normaali elämä" on ollut niin tyystin toisissa olosuhteissa elämistä, että tavallinen ihminen ei aina pysty tajuamaan sitä. Tässäkin junia kaatuu, ratoja särkyy, vihollisia tapetaan ja kaiken yllä on "hurtti huumori". Kirjoittajalla olisi ollut kerrottavaa, mutta yleistäminen on suurin virhe: me tunnemme jo tavanomaisen kaukopartioretken. Yksityiskohdat ja tarkasti todenperäiset tapahtumat antaisivat mielenkiintoa. Nyt sitä ei synny, on vain toinen toisen perään tapahtuvia kaavamaisia urotekoja. Murteiden käyttö antaa elävyyttä, kunhan niitä ei ole liikaa. Tässä ehkä olisi riittänyt rajakarjalainen pehmeä kieli, sen tekijä hallinnee. Materiaalia olisi ollut, mutta kaikin paikoin ei taitokaari riitä. Kuitenkin: Anttalan rinnalla tämä edustaa toisenlaista kuvausta.