Iloinen, surullinen hyvä kesä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1948

Teosarvio

Sodan pahoinpitelmästä sisarusparista kertoo tämä tunnetun lapsi- ja nuorisokirjailijan palkintoromaani. Veli, joka rintamaelämysten järkyttämänä on menettänyt mielensä tasapainon, viettää erakkoelämää yksinäisellä saarella. Pommituksessa pahoin loukkaantunut sisar, joka pitkäaikaisen sairaalahoidon jälkeen palaa omaistensa pariin, onnistuu saavuttamaan veljensä luottamuksen ja pääsee osalliseksi tämän erakkoelämästä. Kolmanneksi päähenkilöksi tulee sotasokea sairasvoimistelijaksi valmistunut nuorukainen, joka ramman sisaren hierojana joutuu mukaan sisarusten saarielämään. Näiden kolmen sodan uhrin yhdessä saarella viettämä kesä antaa heille jokaiselle uuden uskon elämään. Hyvä kirjastokirja.

A-K. K.