Viitaton väylä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1976

Teosarvio

Kirjailija-lehtori pohtii romaanissaan nuorten asenteita ja niihin vaikuttavia tekijöitä etenkin 60-luvulla. Nuoret punnitsevat ja vertailevat erilaisia elämänkatsomuksia ja virtauksia, mm. uskonnollisia ja poliittisia periaatteita ja käytäntöä. Samalla tehdään suuria omakohtaisia ratkaisuja, rakastutaan, liitytään, erotaan. Romaanin päähenkilöt löytävät vastauksen totuuden etsintäänsä uskosta Kristukseen. Kirjoittaja on todella paneutunut tuon ajan virtauksien ja nuorten ajattelun tarkkailemiseen ja kirjoittaa asiastaan sujuvasti. Kuitenkin romaanin pohdinnoista osa on menettänyt ajankohtaisuutensa. Pohdiskelun siirtäminen romaaniin toimiville, eläville ihmisille ei ole helppoa. Koin henkilöt kateederin takaa nähtyinä ja teoreettisesti ohjattuina. Kannanotot moniin keskeisiin kysymyksiin tuntuivat paikoitellen kovin yksisilmäisiltä.