Lumous haihtuu
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
4/1953
Teosarvio
Teos saavutti ilmestyessään Amerikassa kolmisen vuotta sitten suuren myyntimenestyksen. Muista best-sellereistä se kuitenkin eroaa vakavamman sävynsä ja laajakantoisemman aiheensa vuoksi. Päähenkilön esikuvana on näet ollut F. Scott Fitzgerald, aikanaan juhlittu, sitten unohdettu ja nyt jälleen "löydetty" 20-luvun kirjailija, jota monessa suhteessa voi pitää tuon vuosikymmenen ruumiillistumana. Romaani on hieman piinallinen kertomus rappiolle joutuneet kirjailijan viimeisestä romahduksesta Hollywoodin filmikäsikirjoitusten laatijana. Kirja ei ole mikään suuri romaani, eikä se liioin ole mitään pyhäkoululukemista, mutta siinä on yhtä ja toista arvokasta, mm. sattuva vertailu 20- ja 30-lukujen kulttuurielämän välillä. Edelleen se on terveellisenä vastapainona romanttiselle, sinisilmäiselle Hollywoodin-ihailulle: se näyttää, miten katkeraa ja kovaa elämä voi olla tuon "unelmatehtaan" kulissien takana.