Tuli on irti
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
1933
Teosarvio
Merkillinen sekoitus vallatonta ajanvieteromaania ja todellista Ihmiskuvausta. Täysihoitola pikkutärkeine keskusteluineen on huvittavasti havainnollistutettu ja sen keskelle on sijoitettu eräitä vakavia ihmiskohtaloita. Päähenkilö, keski-ikäinen naismaisteri Alina Puukko, muistuttaa Elsa Soinin »Uni» romaanin sankaritarta, mutta viimemainitun myöhäinen, voimakas rakkaudenkaipuu tuntui uskottavammin perustellulta. Tässä sen äkillisessä rajussa purkautumistavassa on jotakin luonnotonta, erityisesti sikäli kuin se kohdistuu järjettömästi varastelevaan upseeriin, joka muuten on täydelleen epäuskottava olento. Eräät sivuhenkilöt, kuten kehityksessä takapajulla olevan lapsen äiti, ovat itse asiassa Alinaa mielenkiintoisemmat. Kirjailijalta ei puutu lahjoja, mutta omaa oikeaa otettaan ja tyyliään hän ei vielä ole löytänyt.