Christine tappaja-auto

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1985

Teosarvio

Tarinan perusrakenne on Edgar Allan Poelta, oikein hyvä kauhunovelli. Novellin kertomiseen ei kyllä kuuttasataa sivua tarvita. Mutta tykötarpeet tekevät siitä mielenkiintoisen. Elollistettu auto on kai elokuvasta kotoisin (Kauhun kilometrit), mutta nyt jo lastenkin tv-sarjoista tuttua tavaraa. Kirjoittaja on koristellut tarinaa ja teemaa 50-luvun autolla ja rock-lyriikalla sekä saanut mukaan kovan rockin lavaesiintymisten kauhuefektejä. Psykologisesti hyvin kerrottu ja perusteltu tarina, jonka kääntäjä on saanut hyvin toimivalle nykyslangille. Juonta ei raski paljastaa, kun tarinassa on vetoa. Tämän syksyn jännityskirjojen parhaita, kohderyhmää meillä jää miettimään. Olisivatko ikääntyneet rockfanit vai kelpaisiko nuorille (ei kuitenkaan nuorten osastolle)? Pieni outo sivuvivahde rocklyriikan myötä tulee, ikään kuin siinä itsessään olisi jotain demonista.