Komisarion kirjelaatikko
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
1/1969
Teosarvio
Pirkko Arhippa jatkaa jännitysromaanilinjaansa toisella teoksellaan, jonka juoni kutoutuu esikaupunkialueelle levitettyjen nimettömien kirjeiden ympärille. Idea ei toki ole ennen käyttämätön, ja häivähdys Suuren Dekkarikirjailijan askelten jäljiltä pistää muutoinkin jossakin paikassa silmään. Mutta tapahtumat etenevät johdonmukaisesti, ja vilkkaat repliikit ynnä sopivasti valittu henkilöjoukko pitävät mielenkiinnon vireillä. Henkilösuhteet näyttelevät myös tässä romaanissa suurta osaa, juonen kuljettelu sen sijaan on kireämpi ja tiiviimpi kuin esikoisessa. Romanttisen dekkarin ystävät surrevat vilpittömästi sitä, että edellisen kirjan kaunis sankaritar vain vilahtaa esiin - tosin peräti onnellisissa merkeissä.