Synnit
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
1/1987
Teosarvio
Ennen riitti, että naistenromaanin sankaritar taisteli voitokkaasti miehestä, nykyään hän yhtä usein kamppailee myös uransa puolesta. Ihannetapauksessa tyttö saa miehen, joka on paitsi rikas ja rakas myös suostuvainen siihen, että vaimolla on oma ura. Tämän kirjan sankaritar onnistuu jopa kolme kertaa avioitumaan tämmöisen ihmemiehen kanssa. Kaksi aviomiestä korjaa tuoni varhaisessa vaiheessa, mutta tokihan perintömiljoonat kummasti lohduttavat surevaa leskeä. Sankarittaren taustaa yritetään pohjustaa lapsuudenaikaisilla kauhukokemuksilla saksalaisten miehittämässä Ranskassa, mutta ei siitä kunnon luonnekuvaa synny. Asiaankuulumattomat seksi- ja väkivalta-ainekset maustavat keitosta, josta ei uusia aromeja erota. Ajan hukkaa.