Johtaja, Rouva Ingeborg
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
1939
Teosarvio
Terävä, voipa sanoa armoton sielunerittely. Suuren muotiliikkeen johtajan suistaa kokonaan raiteiltaan tyttären kihlautuminen. Ensin hän ei voi tämän sulhasta sietää, mutta sitten käy ensin muille, sitten hänelle itselleen selväksi, että hän vähitellen yhä enemmän rakastuu tuohon sulhaseen ja siten saattaa sekä itsensä että perheensä suuriin vaikeuksiin. Etevä kirja, mutta ei se lukijaa iloiseksi tee, siitä puuttuu se vapauttava tunne, jonka onnettomastikin päättyvä taiteellinen elämän kuvaus yleensä antaa. Alkuteos ilmestyi V. 1924.