Joululahja ja muita kertomuksia

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1986

Teosarvio

Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1909 saaneen ruotsalaisen kirjailijan satu- ja kertomuskokoelma, joka sisältää puhtaita satuja, historiallisia katkelmia, legendoja (jouluruusun legenda), välähdyksiä kirjailijan omasta lapsuudesta. Paikoin löytyy myös suora yhteys Lagerlöfin romaaneihin. - Mistään lasten kokoelmasta ei ole kyse, vaikka kirjan voi huoleti antaa lapsellekin. Enemmän kirja kuitenkin puhuttelee nuoria aikuisia ja aikuisia, jotka oppivat näistä tarinoista tuntemaan Lagerlöfin persoonallisuutta, hänen elämäntapaansa ja hänen ajatuksiaan elämän tärkeistä ja vähemmän tärkeistä asioista, kenties selvemmin kuin hänen romaaneistaan. - Veronica Leon mustavalkoiset kuvat seuraavat kiitettävästi kertomusten tunnelmia. Ulkoasu kerrassaan viehättävä.