Punakristalli
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
11/1986
Teosarvio
Ensimmäinen luettavakseni osunut naisen kirja naisterroristista, Tekijälle aihe luontuu, hän on tehnyt yksin asioita, joita naiset harvemmin tekevät. Toinen edellytys täyttyy myös kirjan kohdalla: sen pohjana ovat modernit, juuri äskettäin meillä julkisuuteen tulleet tutkimukset terroristin luonteesta ja asioista, jotka ovat sen muokanneet. Tapahtumat on sijoitettu vuosien 1968 ja 1969 Englantiin. Vasta perustettu erikoisosasto ei osaa olla varuillaan, vaikka poliisin työskentelymenetelmät lopulta tuottavatkin tuloksen. Sitä ennen yksin jäänyt terroristi sortuu alkeellisiin virheisiin, kohde jää henkiin, mahdollisimman viattomat sivulliset kuolevat. Ajankohtainen, kokonaisuutena hyvä kirja. Terrorismin puistattavuus käy hyvin ilmi. Liekö vika alkutekstissä vai kääntäjässä, 60-luvulle sijoitettu kirja puhuu 80-luvun kieltä.