Tunteet
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
2/1963
Teosarvio
Syksyn virkistävimpiä kirjoja, parodian ja runon välillä vapaasti puikkelehtiva luonnekomedia nuoresta rakkaudesta. Inkeri on peräti ikätyypillinen, tunteissaan ailahteleva, mutta kunakin hetkenä kokonainen maalaistyttö; Hannu, sotamies ja latinisti, kaavoja pitkin ajatteleva ja erittelevä turkulaispoika. Miljöitä kertyy kolme, sodanaikainen maalaistalo, jonka lähiympäristöön on majoitettu sotilaita, pääkaupunkilainen opiskelijaelämä, vuokraemäntineen, tyttökolhooseineen. sekä vankasti porvarillinen turkulaiskoti. Äänilaji on valtaosaltaan kepeä, kaksi kirjettä muodostaa parodiset loistonumerot ; huumori on älykästä, viisasta, ilkamoivaa, Vartion tuotannossa romaani ei liene vallan paras - mutta hyvä se on, monipuolinen, hauska, vireästi tarinoiva. Kirjastoihin.