Matka Venukseen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1984

Teosarvio

Kirja on melko itsenäinen jatko Äänettömään planeettaan, jossa sankari Ransom tutustui Marsin suureen henkeen eli ojarsaan ja sai yhteyden ja tietoja maailmankaikkeuden järjestelmistä. Nyt hän matkustaa taivaallisella ruumisarkulla Venukseen, tapaa planeetan ainoat inhimilliset olennot, Kuninkaan ja Kuningattaren, neitseellisesti toisistaan tietämättöminä. Paikalle ilmestyy yllättäen Marsissa mukana ollut tiedemies Weston, jonka ruumista Maan paha ojarsa käyttää houkutellakseen Venuksen omaan piiriinsä. Ransom onnistuu sanallisessa ja raivokkaassa fyysisessäkin kamppailussa lopulta lyömään pahuuden, ja näkee huipennuksena, miten venuslaiset otetaan juhlien mukaan maailmankaikkeuden veljespiiriin. Trilogian toinen osa on toiminnallista edeltäjää filosofisempi, jopa jaarittelevampikin.