Tsushima
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
1937
Teosarvio
Tekijä itse määrittelee romaaniksi kuvauksensa Venäjän Itämerenlaivaston matkasta kaukaiseen itään ja perikadosta Tsushiman salmessa V. 1905. Muuksi kuin romaaniksi ei teosta kernaasti voikaan myöntää siitä huolimatta, että tekijä ilmeisesti on koettanut kuvata tapahtumia oman käsityksensä mukaan totuudenmukaisesti. Hän näet tahtoo hinnalla millä tahansa tehdä amiraali Rozhestvenskistä jättiläismäisen sankarihahmon. Sitä varten on tosiasioita täytynyt käsitellä hyvin tyylitellysti - ja tulos on jännittävä romaani