Salainen asiamies

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Aikalaisarvio 1 | Aikalaisarvio 2

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1982

Teosarvio

Hieman arastellen kävin lukemaan tätä vanhaa suosikkiani, jonka suomennuttamisen lykkääntymistä en ole voinut ymmärtää: vieläkö se kestäisi, mitä koko nykyaikaisen agenttikirjallisuuden tulva on tehnyt tälle alunperin 1939 ilmestyneelle lajin uranuurtajalle? Ei se mitään ole tehnyt, päinvastoin Greenen ansiot vain korostuvat verrattaessa hänen vähäeleistä kerrontaansa, yksinkertaisen mutta jännittävän juonen punontaansa ja ennen kaikkea hänen ihmiskäsitystään kaikkeen siihen kaupalliseen rekvisiittaan, jota valtaosa hänen seuraajistaan katsoo tarvitsevansa lukijan mielenkiinnon vireillä pitämiseksi. Keskushenkilönä on nimeämättömän, sisällissotaa käyvän maan (Espanjan) vain etukirjaimelta D mainittu agentti, romaanisten kielten tutkija joka on jättänyt Rolandin laulun ja tekee työtä maansa tasavaltalaisen hallituksen turvaamiseksi - mutta samalla myös koko maailman köyhien ja sysittyien ihmisten hyväksi. Pelon, epäluottamuksen ja petoksen ilmapiiri on mestarillisesti tavoitettu kuten Greenellä aina, lisäksi Salaisessa asiamiehessä ovat mukana myös ne ironiset ja koomiset piirteet, jotka puhkesivat kukkaan myöhemmässä romaanissa Miehemme Havannassa. Soisinpa että tätä kirjaa voitaisiin käyttää vaihtoehtona niille joiden nenän edestä uusin kenfollett tai desrnondbagley on juuri lainattu.