Kuningas Puukstaavi ja hänen valtakuntansa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

11/1982

Teosarvio

Jouni Lompolon pakinat naapurimaamme oloista tuovat estraadille Malttimaan parhaimmistoa kuningas Puukstaavista ja kuningatar Persiljasta aina hovimarsalkka Murdaliin tai Ei-osaa-sanoa-puolueen Ole Ulleen. Luonnollisesti Lompolo lähtee irvailemaan asioita huippuunsa kehitetyn demokraattisuuden ja tasa-arvon kannalta: kohteina ovat koulunkäynti, linnan aaveiden huonot työolosuhteet, julkinen liikenne, naisasialiike, vandalismin vastustus, mallikansalaisuus. Liekö kuitenkin ruotsalaisuus vaikuttanut maassa jo pitkään radio- ja televisiotoimittajana toimineeseen kirjailijaan, sillä näppäryydestään ja paikoin hyvistä oivalluksistaan huolimatta parodiat jäävät kovin heppoisiksi. kilteiksi ja lukukerran jälkeen unohtuviksi?