Manninen, Sylvi-Sanni
Elämäkertatietoa
Ylioppilas Joensuun yhteiskoulu 1934
Psykologian tohtori Helsingin yliopisto 1950
Tutkijana Lontoon yliopistossa ja Yhdysvalloissa
Joensuun korkeakoulun taidepsykologian dosentiksi 1972
Tutkimus- ja terapiatyötä Liperin Päivilässä 1970-luvun lopulta lähtien
Psykologian tohtori Helsingin yliopisto 1950
Tutkijana Lontoon yliopistossa ja Yhdysvalloissa
Joensuun korkeakoulun taidepsykologian dosentiksi 1972
Tutkimus- ja terapiatyötä Liperin Päivilässä 1970-luvun lopulta lähtien
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Tietokirjat:
Color and form personality and the recognition of the type through the physiognomic structure of...(Eripainos Acta psychologica 22)(Nimellä Sylvia Honkavaara) North-Holland 1964
Nykyinen Suomi evoluution valossa eli eräitä syitä henkiseen pahoinvointiimme. Väri-instituutti 1980
Outolintu, erilainen : tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa. Atena 1999
Ihmisen monet todellisuudet. Ilias 2006
Color and form personality and the recognition of the type through the physiognomic structure of...(Eripainos Acta psychologica 22)(Nimellä Sylvia Honkavaara) North-Holland 1964
Nykyinen Suomi evoluution valossa eli eräitä syitä henkiseen pahoinvointiimme. Väri-instituutti 1980
Outolintu, erilainen : tutkimusraportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa. Atena 1999
Ihmisen monet todellisuudet. Ilias 2006
Tekstinäyte
Tämä on tarina pojasta, joka oli yhtä yksinkertainen ja yhtä kaunis kuin puun lehti. Asiat tapahtuivat hänen ymmärtämättään miksi, aivan kuten lehdelle, mikä tänään välkehtii auringossa ja huomenna lentää pois tuulenpuuskan irtirepimänä.
Hän eli noin sata vuotta sitten leskeksi jääneen äitinsä kanssa pienessä mökissä lähellä kartanoa, minkä rauniot vielä tänä päivänä törröttävät kahden vilkasliikenteisen päätien risteyksessä. Isäänsä seuraten hänestä oli tullut halonhakkaaja, ja hänen elämänsä kului kartanoa ympäröivissä suurissa metsissä. Metsät olivat hänen kotinsa, niiden humistessa hän tunsi itsensä onnelliseksi, eikä hän huomannut, että hän oli aivan yksin – kunnes jotakin tapahtui.
Silloin oli kesä, ja eräänä iltapäivänä hän työnsä lopetettuaan poikkesi kotimatkalla läheiselle lammelle juomaan. Korkeat kummut ympäröivät lampea, minkä vesi oli syvää ja tummaa. Tuulet harvoin löysivät sinne tiensä, ja jos joku vaeltaja sattui osumaan paikkaan, tämä pysähtyi kuin olisi kohdannut metsän salatun silmän. Vaeltajasta tuntui, että hän oli astunut ajan tuolle puolen pohjattomaan hiljaisuuteen, missä oudot asiat olivat mahdollisia.
[Viinipuu. Taikajousi 1964, s. 25.]
Hän eli noin sata vuotta sitten leskeksi jääneen äitinsä kanssa pienessä mökissä lähellä kartanoa, minkä rauniot vielä tänä päivänä törröttävät kahden vilkasliikenteisen päätien risteyksessä. Isäänsä seuraten hänestä oli tullut halonhakkaaja, ja hänen elämänsä kului kartanoa ympäröivissä suurissa metsissä. Metsät olivat hänen kotinsa, niiden humistessa hän tunsi itsensä onnelliseksi, eikä hän huomannut, että hän oli aivan yksin – kunnes jotakin tapahtui.
Silloin oli kesä, ja eräänä iltapäivänä hän työnsä lopetettuaan poikkesi kotimatkalla läheiselle lammelle juomaan. Korkeat kummut ympäröivät lampea, minkä vesi oli syvää ja tummaa. Tuulet harvoin löysivät sinne tiensä, ja jos joku vaeltaja sattui osumaan paikkaan, tämä pysähtyi kuin olisi kohdannut metsän salatun silmän. Vaeltajasta tuntui, että hän oli astunut ajan tuolle puolen pohjattomaan hiljaisuuteen, missä oudot asiat olivat mahdollisia.
[Viinipuu. Taikajousi 1964, s. 25.]