Epepe

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1982

Teosarvio

Monellekin on häivähtänyt mahdollisuutena mieleen se, mitä tapahtui tämän 1970 ilmestyneen unkarilaisen romaanin päähenkilölle Budaille: hän joutui Budapestin kentällä väärään koneeseen. Lentomatkan rutiinitapahtumat torkahdusta myöten sujuvat, mutta maahan päästyä Budai hämmästyykin olevansa oudossa kaupungissa eikä ennestään tutussa Helsingissä, missä hänen oli määrä osallistua kansainväliseen kongressiin. Tästä alkaa labyrintti. Budai on kielentutkija, mutta tämän maan kieli ja kirjaimisto ovat hänelle tuntemattomia. Hotelliin hän oli päässyt kuten pääsevät ryhmämatkoilla miljoonat. Hotellin normaali ystävällisyys kuitenkin päättyy. Karinthy tutkii, mitä tapahtuu nykyaikaiseIle sivistyneelle ihmiselle, kun hänet verhoitta, suojatta asetetaan näin keskelle yhteiskuntaa, missä hänellä ei ole alunperin sijaa ja missä toiseen sukupuoleenkin kutoutuu äärimmäisen ohut säie, romaanin romanttinen juonne. Budai koetellaan metron tungoksessa, juhlissa, karkeassa työssä, kapinassa. Epepen vertauskuvat ovat sovellettavissa lukijan tarpeiden mukaan eri tasoilla. Ne voi jättää myös katseen vangitsevaksi kuvioksi.