Elämän puu

Caj Westerbergille tunnusomainen lievä melankolinen pohjavire saa tässä kokoelmassa tihentymiä ja kärjistymiä ihmisen ja runoilijan elämän karun arkitodellisuuden joskus pusertavistakin puitteista. Huoli toimeentulosta nousee yhdeksi kokoelman päällimmäisistä tunnoista: "Ajallaan/ osaavat tulla leskenlehdet ja horsmat,/ känsätuhkelot ja mesisienet, vaikeudet/ tulivat taas, ei kasva nyt merkitykseen se/ että ikkunan takana putoaa vaahterasta lehti,/ ja toinen, ja kolmas." Pitkässä, paikoin upean lyyrisessä assosiaatiorunossa Westerberg pohtii myös runoilijan asemaa ja tehtäviä, omia ja toisten odotuksia sekä valmiita rooleja ja muotteja: "Minua raivostuttaa tuo pöyhkeys,/ kun runoilijalle tuputetaan yli-ihmisen osattomuutta/ eikä sille toisaalta suoda selvää yksinkertaista/ ihmisen osaa. Ammatin luonnollista arvostusta." Runon ja runouden merkitykseen Westerberg kuitenkin uskoo, ja lapsi on mukana tässäkin kokoelmassa lämpimänä, optimistisena pilkahduksena.