Pähkinälinnan vanki
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
10/1981
Teosarvio
Venäjän historiaa monen romaanin ja elämäkerran verran käsitellyt kirjailija kertoo tässä tositapahtumiin pohjaavassa romaanissa erään nuoren upseerin yrityksestä suistaa Katariina II valtaistuimelta ja nostaa Venäjän hallitsijaksi Iivana VI, kaksivuotiaasta vankityrmässä säilytetty Pietari Suuren veljenpoika. Luutnantti Mirovits palvelee Pähkinälinnassa ja kuulee siellä salaperäisestä vangista numero 1, tämä on Iivana. Luutnantin mielessä alkaa itää suunnitelma Iivanan vapauttamisesta, se saa hänet niin valtaansa, ettei mikään muu merkitse mitään. Mirovits on fanaattinen yhden asian ihminen, hän jopa luopuu nuoren upseerin vapaahetkien iloista kuten viinistä, tupakasta ja naisseurasta keskittyäkseen täydellisesti elämäntehtävänsä toteuttamiseen. Vallankaappaushanke tietenkin epäonnistuu ja Mirovits teloitetaan, mutta hän jää elämään legendana Katariinan vastustajien mielessä. Troyat on hyvin perillä Venäjän historiasta ja osaa kirjoittaa niin, että lukijan kiinnostus säilyy loppuun saakka.