Rikoskirjailijan kuolema

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1981

Teosarvio

Suffolkin jylhällä rannikolla elää omalaatuinen "taiteilijayhdyskunta", jossa rikoskirjailijajäsen murhataan raa'asti. Tutkimuksia suorittava lontoolainen rikostarkastaja joutuu paneutumaan yhdyskunnan kaunaisiin ja vääristyneisiin henkilösuhteisiin, myös hänen oma tätinsä on epäiltyjen joukossa. Toinenkin murha ehditään tehdä ja kolmatta yritetään ennenkuin joukon epätodennäköisin jäsen saadaan paljastetuksi ja hillityksi. Taitavaa ja osaavaa, ihmisten syviä pohjamutia kaivelevaa kerrontaa, jossa erilaiset naistyypit saavat tarkkanäköistä valotusta kuten tekijän edellisessäkin teoksessa Sally-rukka, kultatukka. Kirjailijan näkemys ihmisten raadollisuudesta on kuitenkin niin vahva, että kirjaa suosittelee mielellään vain aikuisille, tasapainoisille henkilöille.