Isät katsovat poikiaan
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
12/1980
Teosarvio
Olen useasti todennut, että nimenomaan talvisota on jo loppuun kaluttu. Mutta eipä ole. Kirjan etulieve kertoo tekijän syntyneen 1928, joten hän on ollut 11-vuotias sodan syttyessä, eikä siis ole voinut kokea myöhempääkään sotaa, mutta ällistyttävän aitoja tuntuja hän saa kirjaansa. Itse koettua kirjassa luonnollisesti on kotirintaman elämä, joka saakin tavanomaista enemmän osaa, antaen ajallista taustaa tapahtumille. Murteet istuvat erittäin hyvin puhujien repliikkeihin. Vaikeita haavoittumistapauksia tekijä kuvaa mielellään yksityiskohtaisesti. Tässä olisi kirjailijan rajoittavaa otetta tarvittu: liiallinen realismi kääntyy itseään vastaan. Vähäinen suojeluskuntalaishysteria vilahtelee; ei asia toki aivan näin ollut. Kliseitä ja poliittisia "seinätauluja" on myös muutama. Kokonaisuutena kirja kuitenkin puolustaa hyvin paikkaansa talvisotakuvausten lukuisassa joukossa: ei ole suinkaan heikoimpia.