Salminen, Väinö

Väinö Salminen kertoo muistelmissaan, miten ylioppilasvuotenaan keräsi Myrskylän murresanoja, yrittipä kerätä myös loitsuja, mutta "Mitäs opettajan Väinö niit kysyy? Toimitat min viel pinhuusii (Hämeenlinnan naisvankila). Sinne sit noirat joutuu". Ylioppilaaksi päästyään Salminen halusi lähteä vaeltamaan ja etsimään ihmistä. Tässä sinänsä harvinaisessa tulevaisuudensuunnitelmassa, lähteä vaeltamaan, tuli näkyviin Salmiselle tyypillinen ajatus: oli tutkittava ihmisten ajatuksia, ihmistä, joka oli kansanlaulujen takana, ja tämä ajatus oli tuona aikana harvinainen ja perinteentutkimusta ajatellen merkillisen moderni.

Väinö Salminen teki ylioppilaskesänään 1904 runonkeruumatkan Lappiin. Seuraavana vuonna hän jo samoili Ruotsissa Vermlannin suomalaismetsissä sekä Ruijan rantamilla, vuonna 1906 Inkerissä ja Novgorodin Karjalassa. Vuosina 1907 ja 1908 hänen matkansa suuntautuivat Inkeriin ja Karjalan kannakselle sekä vuonna 1909 Aunukseen. Akseli Gallen-Kallelan kanssa hän samoili Karjalaa pitkin ja poikin vuonna 1911. Kuolan Lappi ja itärajamme erämaapitäjät olivat keruun ja tutkimuksen kohteina vuonna 1913.

Ensimmäinen maailmansota keskeytti tutkimusmatkat. Sodan päätyttyä Väinö Salminen kävi vuonna 1918 Vienassa sekä osallistui vuonna 1920 ns. Suojärven filmiretkeen folkloristiikan asiantuntijana. Kesällä 1930 ja 1931 Väinö Salminen kiersi vaimonsa Kaarinan kanssa Viron Inkerin kyliä.

Salminen teki keruutyön ohella tulevan tutkimuksen hyväksi myös toisen pitkäaikaisen, paljolti näkymättömän työn: hän selvitteli runojen keruuhistoriaa ja uurasti Suomen Kansan Vanhojen Runojen toimitustyössä. Laajan keruutoimintansa ja tämän jättimäisen julkaisutyön ansiosta Väinö Salminen saavutti niin laaja-alaisen, monipuolisen ja syvällisen kansanrunouden tuntemuksen, että sellaista ei hänen aikanaan ollut kenelläkään muulla eikä myöhemminkään liene ollut.

Yliopistovuosinaan Väinö Salminen ystävystyi useiden silloisten taiteilijoiden ja tutkijoiden kanssa. Ystäväpiiriin kuului muun muassa Eino Leino. Tuossa ystäväpiirissä päätettiin muun muassa perustaa seura, joka yhdistäisi taiteen ja tieteen alalla työskenteleviä harrastamaan suomalaista kansanrunoutta ja siitä saatavia aiheita. Perustettiin Kalevalaseura .

Helsingin yliopiston kansanrunoudentutkimuksen professoriksi Salminen nimitettiin vuonna 1933. Tätä ennen hän toimi opettajana eri oppilaitoksissa.

Väinö Salminen ei ollut ahtaasti ajatteleva tiedemiesteoreetikko; hänen olemuksensa toista, yhtä tärkeätä puolta edusti hänen kiinnostuksensa taiteisiin ja myös hänen taiteellinen lahjakkuutensa, Tämä puoli tuli erityisen selvästi näkyviin hänen myöhäisissä muistelmateoksissaan "Vaeltajan tarinoita" ja "Vallattomilta vaellusvuosilta".

Teksti: Anne-Maj Felin

Lähteet:
Suomalainen tietosanakirja , Weilin+Göös, 1993
Professori Leea Virtasen puhe Myrskylässä 28.2.1980 pidetyssä Kalevalaseuran vuosijuhlassa
Kanslianeuvos Väinö Kaukonen, juhlapuhe Myrskylässä 28.2.1980
Väinö Salmisen omat muistelmateokset